Olen ollut kuin toinen ihminen, kun ajoin tänään työmatkat  pyörällä, yhteensä vajaat 15 km. Keskellä päivääkin piti lähteä hoitamaan työasioita pyörän selkään auringonpaisteeseen. Nautin tuulen viileydestä iholla, kun se vaihteli auringon elokuisen lämmön kanssa. Lähiössä oli aivan hiljaista, eikä ketään näkynyt kahden aikaan iltapäivällä, kun koulutkaan eivät ole vielä alkaneet. Joskus on elämä on väkisinkin ruusuilla tanssimista, ajattelin.

Päässä on soinut Abban hittikavalkaadi nonstoppina eilisestä lähtien. Työ sujui vähän vasemmalla kädellä ja hajamielisesti, kun sattui soimaan vaikka Honey Honey, mutta tällä iällä antaa joskus itselleen vapauksia, joita nuorempana ei olisi sallinut. Välillä tekee mieli löysäillä ja unohtaa oikea asenne. Hoidetaan ne asialliset hommat jne.

Mies avusti ystävällisesti viimeisenä lomapäivänään hankkimalla Mamma Mian soundtrackin ja Abban kokoelman. Aina vaan paranee.