keskiviikko, 1. lokakuu 2008

Muutto uuden puun alle

 



Nyt minullakin on kaksoset! Tarkoitan kahta samannimistä blogia, majailen nimittäin kahdenkin puun alla. Eilen hurupäissäni perustin uuden blogin Bloggerin puolelle, kun täällä Vuodatuksella on viime aikoina pahemman kerran katkeillut ja hidastellut, muutenkin kuin minun puoleltani. Ja toisaalta kuvatila on lähes täynnä, joten uutta kotia on ollut pakkokin hakea. Höyryävä pääni ei saanut pukattua  ilmoille yhtään mukiinmenevää uutta nimeä, joten tuttuun tapaan jatketaan.

Tämä blogi lopettaa 1 v ja 8 kk jälkeen, kävijälaskurin raksuttaessa 56 900 visiittiä.

Tulkaa perässä visiitille uuden Omenapuun alle!

Nyttemmin nimeltään Pieniä timantteja .

 

tiistai, 30. syyskuu 2008

Kotona


1949338.jpg

Minä sain nyt tarpeekseni ja hakeuduin ensitöikseni maanantaina lomalle. Kun kerroin työterveyshoitajalle kuormastani ja väsymyksestäni, nousi painetaso sellaisiin lukemiin, joita en ennen ole nähnytkään. Onneksi kotona rauhoituttuani se laski, vaikka ei hyväksi.

Joten täällä taas, kolmatta kertaa sairauslomalla tänä vuonna ja aina samasta syystä.  Kestän töissä aina kaksi kuukautta kerrallaan ja sitten olen lopussa. Kesälomasta on juuri sen verran aikaa. Juttelin nyt esimiesteni kanssa ja pyysin neuvottelua työtehtävien uudelleen jakamisesta.  Tällä kertaa se osuu hyvään saumaan,   sillä pitkästä aikaa  toimialallemme on tulossa uusia työntekijöitä.

1949339.jpg

Jälleen kerran kuulin ylimmän johdon ihmettelyä siitä, että kun ei ole ylitöitä, niin silloinhan työtä on sopivasti. En ole koskaan harrastanut ylitöitä. Olen pyrkinyt organisoimaan hommani niin, että pääsen lähtemään neljältä kotiin, koska sen jälkeen ajatus jo takkuaa pahasti ja kieli menee  solmuun.

Kahdeksan-yhdeksän tuntia työtä päivässä pitää riittää. Käytännössä se tietää entistä tiukempaan pakattua rytmiä, sellaista väliaikaiseksi tarkoitettua, jota kestää vain nuorena. Saan maksaa nyt siitä, että olen nopea ja hyvä organisoimaan hommani. Siitä, että olen tehnyt kuuden päivän työt viidessä.

1939505.jpg

Eilen en jaksanut juuri sohvalta nousta. Olo oli  levoton, huolestunut ja paha. Tänään heräsin varmuuden vuoksi jo 4.55 pohtimaan, mitä muutoksia toivoisin työhön ja mihin  kaikkeen olisin valmis. Onneksi oli mahdollisuus jatkaa unia, kun siltä tuntui. Ja nukkua päivällä vielä lisää. Ehkä on onneni, että osaan nukkua luomuna enkä ole koskaan tarvinnut unilääkkeitä.

Sain ajan lempihierojalleni tässä lähellä ja hän käsitteli kivistävää selkää ja niskaa. Ranka rutisi, kun lukot aukenivat pienellä painelulla ja pehmittely saattoi alkaa. Miksi ihmeessä en ole muistanut hoitaa itseäni? Olen käynyt hieronnassa vain, kun päänsärky on yltynyt  ja usein se on ollut kesken työpäivän. Onneksi työpaikan lähelläkin on toinen luottohieroja, reipas fysioterapeutti.

999392.jpg

Nyt tuntuu, että älykkyysosamääräni on tuon ylläolevan naaman luokkaa. Tunnen itseni samanlaiseksi narriksi, kuin se. Hävettää hiukan valittaa jatkuvasti ja kirjoittaa vain itsestään. Maailman asiat eivät jaksa kiinnostaa yhtään. Hävettää tunnustaa sekin, että koulusurmauutinen ei liikauttanut minussa mitään. Kaikki energiani menee itseni rauhoittamiseen ja rentouttamiseen. Kokemuksesta tiedän, että viikon jälkeen alkaa tuntua vähän paremmalta ja painetaso alkaa hitaasti laskea.

Työuupumus ei ole leikin asia ja nyt olen hakemassa siihen ratkaisua.



sunnuntai, 28. syyskuu 2008

Üüberböögöriä


1944865.jpg

Tässä on ihana pikkuateria, tai ei ehkä sittenkään niin pieni, kun näitä on  aika vaikea olla ottamatta toista heti perään. Mies teki kolmannenkin ja meinasi tuupertua! Löysin ohjeen tietenkin taas Otetaan ensin puoli kiloa voita -keittiöstä.

En vaivaudu juuri koskaan vaivaamaan hiivataikinoita. Mutta kun Nuorempi Poika kertoi  eilen  koiraa
1845575.jpg

hoitoon hakiessamme avovaimonsa leiponeen heillä meheviä porkkanasämpylöitä, iski minuunkin vastustamaton sämpylänhimo. Niitä sitten rouheisten sämpyläjauhojen pussin ohjeen mukaan illalla aloin vääntää ja täytyy sanoa, että vaiva kannatti. Jopa vaivaaminen  kannatti. En halunnut ottaa konetta esille (hemmentinmoinen vaiva sen pesemisessä), vaan upottaa käteni tiinuun itse. Eikä punaisesta kynsilakasta jäänyt sämpylöihin jälkeäkään.

Burgeriin marinoitiin vuorokausi kanafileitä erittäin maukkaassa liemessä. Paahdettujen sämpylänpuolikkaitten välissä on siis salaattia, punasipulia, paistettua halloumi-juustoa, paistettu kanafile ja tsatsikia. Oli minulla kulhollinen salaattiakin pöydässä, mutta ei sitä kukaan nähnyt, kun silmät kiiluen pidimme kaksin käsin böögöreistämme kiinni ja nautimme ihanasta mausta!

1944874.jpg

Kahvin kanssa maisteltava puolukkapiirakka piti tehdä tosi kevyeksi eli hiivataikinaan grahamjauhoista. Kuutioin puolukoitten joukkoon yhden omenan, jota loistaa oudon valkoisina täplinä kuvassa. Kaura-fariini-muropäällys toi pientä lisämakeutta. Vaniljavaahto kyyditti tätä hyvin. Taka-ajatuksena oli vielä, että tästä riittää pakasteesta nipistettäväksi vielä ensi viikkoksikin, minulla kun ei ole koskaan pakkasessa jemmassa mitään hyvää.

En juuri koskaan syö hampurilaisia. Kun vuonna hippitukka ja pillifarkku kävimme miehen kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä ulkomailla, päätimme reppumatkalaisenakin asua hotellissa ja syödä hyvin. Kiertelimme iltaisin muun muassa Pariisin vasemman rannan ravintolakatuja syöden joka ilta hyvin, mutta edullisesti. Mies tilasi joka paikassa burgerin ja ranskalaiset perunat, mitä pidin vulgaarina ja mielikuvituksettomana.  Hänen makunsa ei ole siitä muuttunut.

Itse osasin ranskaa viidentoista sanan verran, joten tökkäsin sormeni alkupaloihin, pääruokaan ja jälkiruokaan ja odotin, mitä tuleman pitää. Koskaan en pettynyt. Tällä tavoin törmäsin ensimmäistä kertaa erilaisiin pateisiin, kuoressa kypsennettyihin etanoihin ja parfaitiin. Vettä on virrannut Seinessä sen verran, että minulla ei mitenkään ole  enää varaa lähteä viikoksi Pariisiin ja syödä siellä hyvin joka ilta!


lauantai, 27. syyskuu 2008

Syysaamu kirpeä


1891439.jpg1912326.jpg
1912324.jpg1884118.jpg

Täytyy sanoa, että yksin nukkuu hyvin. Kukaan ei töni eikä herätä kuorsaamalla korvan juuressa. Mr. Mies on mökkeilemässä työkavereittensa kanssa, joten saan nauttia vaihteeksi hyvistä unista. No, ainakin reilut kuusi tuntia noin kuuteen asti, jolloin  unirauha  loppuu ja työasiat alkavat vyöryä mieleen tulvan lailla.

Lehdenluvun, aamiaisen ja blogien jälkeen silmät roikkuvat nyt lupaavasti puolitangossa ja painun kohta takaisin pimennetyn makuuhuoneeni pehmeään syliin.

Otsikon laulu on ihanin koulussa oppimani laulu. Rakastin syksyä ja koulua  Oulussa.  Säveltäjää en nyt muista, mutta laulu soljuu ihanasti eteenpäin. Kun kopioin tätä V.A. Koskenniemen runoa hetki sitten ja poistin kopiosta kuvatekstiä tuomiokirkon kuvan alta, käteni teki vahingossa jonkin oudon äkkiliikkeen ja napsautti auki omista valokuvatiedostoistani viime vuonna ottamani kuvan Oulun tuomiokirkosta. Ihmisen aivot siinä toimivat nopeammin kuin tietoinen ajatus, ihmeellisesti.

Koulutie-runo

Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Kotiportilta kouluun asti
minun askeleeni vie.

Syysaamu kirpeä koittaa
Yli heräävän kaupungin
Ja sen laidassa koski soittaa
tutun sävelen ilmoihin.
 
Talot matalat kahtapuolta –
miten tunnen ne tarkalleen!
Yli niiden mäeltä tuolta
kohoo kirkko tornineen.

Ja mun matkani keskitiellä
näky ihana, aamuinen:
tytön sinisen kohtaan siellä
ja katsehen sinisen.

Vie jalat kuin karkelossa
läpi pienen puistikon.
Sen penkillä kuutamossa
ens runoni tehty on.
   
Ja puiston puiden takaa
-  miten lempeine silmineen! –
mua katsoo kaunis vakaa
runoruhtinas, piispa Franzén.

Ja koulun aitaa vastaan
jo vanhan rehtorin nään.
Miten tuttu astunnastaan
ja ryhdistä miehisen pään

Syysaamu kirpeä koittaa
yli heräävän kaupungin
ja sen laidassa koski soittaa
tutun sävelen ilmoihin.

Ja ma unhotan läksyni vaivan
ja kaikki niin kaunihiks saa.
Mua jossain, kaukana aivan,
elo ihana odottaa. –

Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Ah, enkö ma hautahan asti
myös koululainen lie?


(Uusia runoja, 1924)

1939523.jpg

torstai, 25. syyskuu 2008

Jos ei suklaa, shoppailu ja leffat auta...


1936384.jpg

Nämä ihanan aurinkoiset ja värikkäät syyspäivät kuluvat töissä! Yhtenäkään iltana koko viikolla en ole jaksanut lähteä ulos työpäivän jälkeen. Olen keskittynyt rauhoittamaan ylikierroksilla kulkevaa päätä ja  kroppaa ja nukkumaan.

Tänään olin jo niin sekaisin viikon töistä iltapäivällä, että en tajunnut ajankuluakaan tai lukenut kelloa oikein. Jouduin menemään kampaajalle taksilla, vaikka tarkoitus oli kävellä kaupunkiin kaikessa rauhassa auringossa.  Päätin sen jälkeen palkita itseni ostamalla suklaata, jota en todellakaan tarvitsisi.

Uuden tukan kanssa oli hyvä tehdä minikierros kaupoissa. Uudet mustat pitkikset töihin ja kanervanvärinen pusero ihan omaksi iloksi löytyi nopeasti  ja paransi oloa ainakin vähän. Mies teki vaihteeksi kahdentoista tunnin työpäivän, joten saatoin paneutua kotona koko illaksi katsomaan The Holiday -leffaa ties kuinka monetta kertaa. Ja se toimi, kuten aina ennenkin. Aivan täydellinen elokuva!

Huominen on taas koulutuspäivä, muuten olisin jo hakeutunut lomalle. Ehkä maanantaina.