Muistelen haikeana lomanaikaisia pitkiä pyöräretkiä. Miten ihanalta tuntuikaan polkea kunnolla itsensä vauhtiin ja väsyksiin sopivalla ilmalla raikkaassa kesätuulessa. Nyt kun istun kaiket päivät töissä, lihakset välillä melkein huutavat liikuntaa. Teen tikusta asiaa, että pääsen käymään edes käytävän toisessa päässä.
Yritin kyllä tänä aamunakin lähteä töihin pyörällä, mutta tyssäsi niin naurettavaan asiaan kuin vaatteisiin. En keksinyt, minkä takin laittaisin päälle yhdeksänasteiseen aamuun. Tuulipuvussa en tähän päivään mennessä ole vielä töissä käynyt eikä houkutellut nytkään. Syystakkeja on, mutta tuulenpitävää kesätakkia ei. Etsin jo keväällä tuloksetta, eikä sopivaa vaaleahkoa lyhyttä ja ohutta takkia ole osunut tielleni kesälläkään.
Pitkähihainen pusero päälle, iso hartiahuivi niskaan ja autolla töihin. Niin vähällä sitä luovuttaa. Eikä tässä sitten muu auta kuin painua sauvakävelylle heti kun on saanut muutaman rivin tänne ja levännyt hetken sohvalla. Pienet on ympyrät ja ajatukset, pienet.
