Kolme viikkoa töissä loman jälkeen, ja alan olla ihan kehäraakki. Verenpaine on taas noussut korkeaksi, päässä humisee ja välillä saan ottaa pöydästä kiinni, kun huimaa.

Työpäivät ovat vähän liian täysiä, asiaa ja asiakkaita vähän liian paljon, ja heillä paljon kaikenlaista ekstraa. Taukoja ja aikaa vetää henkeä on aivan liian vähän. Minä olen vähän liian vanha, vähän liian vähällä unella, vähän liian hidas.

Tosin myös kokenut, osaava, empaattinen ja kokonaisvaltainen. Tiedän hyvin mikä toimii ja mikä ei, enkä silti voi aina tehdä sitä, mikä olisi parasta. Tämä homma sopii parhaiten kolmikymppiselle, joka on elämänsä vedossa eikä ole vielä liian kokenut. Vanhempana tulee kyyniseksi.

Ja rähjäiseksi, mutta vielä hengissä. Tänään oli jo pelottavan huono olo töistä lähtiessä ja tunsin todella antaneeni 150 prosenttia itsestäni. Olin tehnyt paljon.

Mutta hyväntuulinen kuljettajani kaarsi jo ennen neljää pihaan pelastamaan minut ja kotona oli eilinen ruokakin valmiina, joten ennen viittä olin jo autuaasti päiväunilla. Viimeinen ajatukseni ennen nukahtamista koski Rhett Butleria...

Viikon ainoan sauvakävelylenkin  ja suihkun jälkeen saatoin paneutua lempiohjelmaani Tyyliä vai ei. Ajatteluni tasosta kertoo aika paljon se, että tapaisin  mieluummin Trinnyn ja Susannahin kuin Dalai Laman tai Äiti Amman. Mitä he muka tietävät tyylistä?