Nousu gondolihissillä Malcesinen Monte Baldolle oli hieno kokemus. Pääteasema oli 1760 metrin korkeudella ja kävellen saattoi nousta vielä vähän lisää. Korkein huippu on opaskirjani mukaan 2218 m korkea ja sinne joutuu menemään jo nelinkontin -joku pähkähullu siis.

Mikäs siellä oli vanhempien saksalaispariskuntien istuskella rinteella pikkuheidimäisissä maisemissa. Meillä Noeijoon kanssa oli kyllä mennä vellit housuun, kun ajattelimmekaan kurkkaamista reunan yli!

Monte Baldolla on ylätasankoja, joita jääkauden jää ei koskaan ole peittänyt. Siksi siellä on säilynyt jääkautta edeltänyttä kasvillisuutta, jota ei muualla enää tapaa. Näistä minulla ei ole aavistustakaan, mutta kovasti niittyleinikin näköistä tuo keltainen on. Ja kulleroita siellä ylhäällä kasvoi pilvin pimein kesäkuun alussa.

Garda-järvi siintelee lähes pari kilometriä alapuolella. Tuolla järven pohjoispäässä näkyy Rivan kaupunki. Juuri siellä emme käyneet muuta kuin bussilla ohi ajaessa, vaikka muuten järveä ahkerasti kierrettiinkin.

Monet uskaltautuivat poluille pitkin rinnettä. Me kaksi, jotka yliliikkuvine nilkkoinemme sujuvasti kaadumme tasaisella maallakin, halusimme pysyä turvallisen matkan päässä kaikista äkkijyrkistä putouksista.

Vuoristomaisemassa on jotakin ihmeellisen kiehtovaa. Korkealla mieli on yhtä irti arjesta kuin jalatkin ja voi vain olla ja nauttia. Ylhäällä oli hyvin lämmintä, tarkeni hyvin hihattomassa topissa. Ilmassa risteili satoja isoja pääskysiä.

Alastulossa päätimme tyytyä tavanomaiseen eli Funivia-hissiin, vaikka vaihtoehtojakin olisi ollut. Maastopyöräilijät aloittivat huipulta hurjan alastulonsa polkuja pitkin. (Kun on kaksi kertaa työmatkalla katkennut jarruvaijeri alamäessä, ei voi edes ajatella moista.)