Juhannusreissu Oulujokivarteen on takana ja olo on tyytyväisen levollinen. Oli ihanaa olla maaseudun hiljaisuudessa ja kylässä sukulaisten luona. Sää oli mitä oli kai tasapuolisesti kaikille joka puolellla. Välillä tuli vettä kunnolla ja välillä paistoi lämpimästi.

Patiolla siskon kanssa istuminen, jalat pöydällä, vain lintujen laulua auringossa kuunnellen, se on lomaa arkielämästäni, jos mikä! Koira oli hauska nappisilmä, vauhdikas pentu vielä, vaikka isokokoinen. Vielä viime kesänä olisin pelännyt sitä kuollakseni, onneksi nyt osasin jo iloita siitä!

Metsätähdet ovat herttaisen näköisiä. Ihanin metsäkukka on minusta silti vanamo, sitä sentään vielä näkee. Muuten olisin sanonut kissankäpälä, josta nuorena pidin, mutta sitä ei taida olla enää edes Oulun seudulla?

Mökillä syötiin äidin tekemää lohisoppaa, joka on aina hyvää. Illalla viriteltiin kaksi grilliä,  yksi muurikkapannu ja vohvelirauta. Ihan ei grillaus mennyt nappiin kokeneillakaan, kun hiillos ei totellut, mutta lihat saatiin lopulta kypsiksi muurikalla ja äitini paistoi loput muurinpohjalätyt vohveliraudalla. Suussasulava perunasalaatti, ihana tomaattisalsa ja salaatit olivat silti minusta paljon lihoja mielenkiintoisempia syötäviä!

Kokon polttaminen ainakin onnistui sateisessa säässä, vaari sai poltettua valtavan määrän risuja. Tässä on jo poltettu yksi kasa ja on menossa toinen satsi. Tulen katsominen on myös niitä harvinaisia iloja, joita saa kokea vain juhannuksena, vaikka tihkusateessa.


Vielä on viikko töitä ennen loman alkamista. Juhannukselta olisi NIIN mukava jäädä pois töistä ja palailla vasta joskus elokuun hämärissä. Menköön nyt, yritän tehdä oikein rennosti. Yrittäkää tekin!