1546875.jpg

Aamulla heräsin aikaisin. Uusi vedenturkoosi trikoopyjama ilahdutti kesäisellä värillään. Puin sen päälle vanhan turkoosin satiiniaamutakin ja lähdin hakemaan lehteä. Kahdeksalta oli vielä miellyttävän viileää, vaikka aurinko paistoi ja linnut liversivät. Laitoin uuniin Pirkan italialaistyyppisiä painavia pakastesämpylöitä -aivan sairaan hyviä- ja jäin odottamaan, että mies tulee joka-aamuiseen tapaansa tarjoilemaan kahvia. Täydellinen aamu!

Päätimme lähteä kiipeämään Laajavuoren päälle. Ensimmäinen kerta talven jälkeen tuntuu yleensä raskaalta, mutta nyt oli vesipullo mukana ja pienen hengähdystauon jälkeen kiipeäminen aurinkorinnettä ylös sujuikin helposti. Sauvoista oli paljon apua.

1546974.jpg

'Voi kun täältä on tonttimaa kokonaan lopussa! Ei tänne mahdu, kaupunki on niin ahtaasti rakennettu.' Kirkkopuistosta on Laajavuoreen nelisen kilometriä. Kun huipulla kääntää selkänsä kaupungille, näkee vain silmänkantamattomiin metsää. Mutta se onkin maalaiskuntaa. Onneksi kunnat liittyvät lopultakin yhteen monenkymmenen vuoden jahkaamisen jälkeen ensi vuoden alussa, lopultakin. Vai missä muualla on vahvasti  itsenäisenä pysyvän maalaiskunnan kunnantalo, verotoimisto, kirkko ja hautausmaa naapurikaupungin keskustassa?

1547008.jpg

Aika hyvin yksi pieni kaupunki maastoutuu puiden ja harjun taakse. Mutta kolme tärkeintä järveä näkyvät: Tuomiojärvi ja Jyväsjärvi sekä viimeisenä vielä Päijänne. Pienten koivunlehtien vaaleaa vihreyttä vasten havupuut erottuvat hyvin tummina tähän aikaan keväästä.

Kerrankin oli sunnuntailenkin jälkeen aikaa rauhassa hengähtää ilman minkäänlaista paineta. Kahden aikaan tupsahti paikalle iloinen sakki, pojat avovaimojensa kanssa sekä tietysti suosikkikoira. Toivat mukanaan ison kimpun punaisia ruusuja ja gerberoita suklaan kera ja alkoivat valmistella ateriaa.

Joimme maljat jokaisen omalle äidille. Ruokana oli Enchiladas eli hyvinmaustetulla jauheliha-kasvis-papu -seoksella täytettyjä tortilloja, jotka oli ladottu uunivuokaan ja peitetty vielä chilisellä tomaattikastikkeella ja juustoraasteella ja työnnetty hetkeksi uuniin. Vihreän salaatin kanssa nautittuna kaikki olivat sitä mieltä, että ruoka oli napakymppi!

Jälkiruokana kokki tarjoili kahta Ben &Jerry's jäätelöä, joita nyt saa täältäkin. Bohemian Raspberry ja New York Super Fudge Chunk -nam!

1547276.jpg          1547289.jpg
Vasen kuva lainattu Simply Recipes -sivulta, oikea valmistajan sivuilta.

Mukavaa äitienpäivän iltaa teille kaikille! Aion parkkeerata seuraavaksi itseni sohvalle seuraamaan  miljoonan muun kanssa tanssikisan finaalia.