Aamulla nousi aurinko ja illalla nousi kuu, mitäpä sitä muuta päivääni kuuluisi. Siinä välissä ehdin huitaista lähes yhdeksän tuntia töitä. Kuljettajani haettua minut kotiin tein pitkästä aikaa oikeaa ruokaa, vilkuilin uuden Maku-lehden ja nukahdin sen alle koko illaksi. Herääminen takaisin tähän maailmaan kesti taas tuskallisen pitkään.
Iltauutisten aikaan kuulaan valoisa ilta houkutteli kuitenkin ulos, joten askelsimme taas läheiselle järvelle päin. Joka vuosi katselen pientä saarta, jolla näyttää seistä töröttävän joku onneton, joka ei pääse heikkoja jäitä pitkin pois sieltä. Koska se seisoo siellä joka vuodesta toiseen, en enää usko sen olevan apua kaipaava pilkkijä. Kamera paljastaa sen katajaksi.
Joka vuosi tämä valon määrän vaihtelu ja valon sävyn muuttuminen ihmetyttää vuodenkierrossa yhtä paljon. Se on näitä omituisen sijaintimme hyviä puolia. Jatkuva muutos on täällä niin konkreettista.
