Kävin eilen tilaamassa nojatuoleihin ja jalkarahiin uudet irtohuput. Valitsin tuollaisen näyttävän kankaan, mutta hillityn sävyn. Vaaleimmat näyttivät häviävän valkoiseen seinään, tumma ruskea ja harmaa taas olivat liian voimakkaita. Valitsin keskimmäisen, selkeästi hiekanvärisen, joka on vaalea ja kuitenkin ryhdikäs ja neutraali väri. Parin viikon päästään näkemään sitten lopputulos.

Kun uudet tuolinpäälliset ovat paikoillaan, voi vasta suunnitella tapetin väriä. Aika kauan on valkoinen väri hallinnut olohuoneen seiniä, vain takaseinä mustan kirjahyllyn taustana on sininen. Vanha soikea puupöytä tuoleineen on myös sininen. Nojatuolit ovat punaiset: meillä on siis väriä.

Ja nyt olen kauhean viehättynyt neutraaleista kivensävyistä. Talvi on hienoa aikaa, sen huomaa erityisesti, kun sitä on ollut niin vähän. Talven ajattoman neutraalit värisävyt ja niukka valo ovat kauniita. No, silloin kun  ei kärsi valon puutteesta, kuten minä -okei, ei se niin hienoa ollut kulkea säkki päässä koko talvea.

Mutta ne värit elävät mielessäni: lumi, kivet, heinät, puut. Harmaan ja ruskean taitettuja sävyjä. Uusi taulu antoi viimeisen kimmokkeen vaihtaa väritystä neutraalimpaan. Ja irtohuput tietenkin vaihtelunhaluiselle ja helposti kyllästyvälle sisustajalle. Ruokapöydän tuoleihinkin on sinisten talvivärien lisäksi valkoiset kesähuput. Ja joulun pitää olla punavalkoinen.
Ja sitten pitää taivutella mies maksamaan ne. Se on sitä kotielämää.