Naistenpäivän kunniaksi kävin Suomen käsityön museossa, joka on yksi suosikkipaikkojani tässä kaupungissa. Nyt juuri oli näyttelyn vaihto menossa, mutta alakerran perusnäyttely oli yhtä ilahduttava kuin aina. Ostin uusia postikortteja jääkaapin oveen vaihtuvaksi silmäniloksi. Ikkunassa oli näytillä Eija Juutilaisen rikotuista astioista tekemiä suuria mosaiikkiruukkuja. Tuossa yllä on kahvikupin korvilla saatu aikaan hauska reunus. Täällä on kuva koko ruukusta.
En tiedä, mistä tekijä on hankkinut noin värikkäitä raaka-aineita. Ainakaan kotona astioita ei mene juuri lainkaan rikki, toisin kuin ennen, kun pestiin käsin ja ote lipesi. Nyt ei pääse astioista eroon muuten kuin viemällä ne kirppikselle.
En tiedä, mistä tekijä on hankkinut noin värikkäitä raaka-aineita. Ainakaan kotona astioita ei mene juuri lainkaan rikki, toisin kuin ennen, kun pestiin käsin ja ote lipesi. Nyt ei pääse astioista eroon muuten kuin viemällä ne kirppikselle.
Eilinen reissu Lahteen oli kiva. Cats-musikaali oli...miten sen nyt sanoisi: ookoo. Ensimmäinen puolikas oli vähän sekavaa koheltamista, juonesta en päässyt yhtään kärryille. Väliajan jälkeen homma jäntevöityi selvästi ja kohtaukset erottuivat toisistaan. Juonta tai tarinaa siinä ei oikeastaan ollut. Paitsi että joku saa Frediltä sen kiiltävän pallon, joka takaa uuden elämän "hellikkinä". Tämä hellikki-sana jo nosti karvat pystyyn, joku ehdottikin, että se varmaan tarkoittaa Helvetin lemmikkiä.
Lavastuksesta ja puvuista pidin kovasti ja valot varsinkin oli suunniteltu hienosti. Näyttämön takaa kohoava kuutamo oli yhdessä kohtauksessa suorastaan loistelias. Musiikki, tanssit, kaikki oli tehty hyvin, mutta jotenkin esityksestä puuttui henki, sitäkin vain suoritettiin eteenpäin. Sinikka Sokka lauloi hyvin, Matti Siitonen ei. Nuoret tanssijat olivat hyviä, mutta heitä oli liikaa.
Tämä hapan akka lähtee nyt lyhentämään farkkuja ja vaihtaa lopultakin mullat noihin saamarin kukkiin. Kummastakaan hommasta en tykkää, joten ne sujuvat parhaiten vähän vihaisena. Kaikista vihaisin olen kuitenkin miehelle, joka on ärsyttävä tauno.
Lavastuksesta ja puvuista pidin kovasti ja valot varsinkin oli suunniteltu hienosti. Näyttämön takaa kohoava kuutamo oli yhdessä kohtauksessa suorastaan loistelias. Musiikki, tanssit, kaikki oli tehty hyvin, mutta jotenkin esityksestä puuttui henki, sitäkin vain suoritettiin eteenpäin. Sinikka Sokka lauloi hyvin, Matti Siitonen ei. Nuoret tanssijat olivat hyviä, mutta heitä oli liikaa.
Tämä hapan akka lähtee nyt lyhentämään farkkuja ja vaihtaa lopultakin mullat noihin saamarin kukkiin. Kummastakaan hommasta en tykkää, joten ne sujuvat parhaiten vähän vihaisena. Kaikista vihaisin olen kuitenkin miehelle, joka on ärsyttävä tauno.
