Viikonloppu on mennyt tiiviisti TÄMÄN kanssa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita -no ei sentään, mutta vauhtia, leikkiä ja vieressä kyhnäämistä on ollut riittämiin. Ulkolenkkejä neljä kertaa päivässä ja siitä huolimatta silmän välttäessä eri huoneisiin luikautettuja pikku jätöksiä.
Nyt sunnuntaina on ollut vieraita ja niin paljon tekemistä, että olen ihan unohtanut tärkeän merkkipäivän:
Nyt sunnuntaina on ollut vieraita ja niin paljon tekemistä, että olen ihan unohtanut tärkeän merkkipäivän:
Blogini on yksivuotias!
Nämä kukat ojennan kaikille teille, joiden kiinnostuksen takia tämä blogi on olemassa. Ja vielä erityiskiitos teille, jotka elävöitätte blogia kommenteillanne ja mielipiteillänne. Se on se suola tässä hommassa!
Istahdin huilailemaan Omenapuun alle 16.2.2007. Uusi harrastus on osoittautunut aikaavieväksi, vai sanoisinko suoraan, että on nielaissut koko käden ;o) Ensimmäinen lukijani oli sisareni P, joka auttoi homman alkuun, sitten viikkojen kuluessa tuli vähitellen muitakin. Kerroin rouheasti osoitteen kaikille ystävilleni, joita ei kylläkään ole kovin paljon.
Alkuaikoina tuntui olevan jotakin sanomisen tarvetta, ja nyt näyttää siltä, että kirjoitin sen kaiken ulos ensimmäisen puolen vuoden aikana. Nykyisin tulee harvoin painavaa sanottavaa, mutta on kiva kirjoittaa itselle tärkeistä arkipäivän asioista ja kuulla muiden kokemuksia ja kommentteja. Tämä on henkireikä, josta en halua luopua. Ja on ihanaa saada näyttää kuviaan täällä, kun ennen kuvasin vain itselleni.
Alkuaikoina tuntui olevan jotakin sanomisen tarvetta, ja nyt näyttää siltä, että kirjoitin sen kaiken ulos ensimmäisen puolen vuoden aikana. Nykyisin tulee harvoin painavaa sanottavaa, mutta on kiva kirjoittaa itselle tärkeistä arkipäivän asioista ja kuulla muiden kokemuksia ja kommentteja. Tämä on henkireikä, josta en halua luopua. Ja on ihanaa saada näyttää kuviaan täällä, kun ennen kuvasin vain itselleni.
