Sunnuntaikävelyllä hieman jäisessä, mutta lumettomassa metsässä aukeaa yhtäkkiä silmien eteen näky, joka saa leuan loksahtamaan auki: lunta! Miten tämä voi olla mahdollista?

Tietenkin se on mahdollista, ensilumen latua on vähän pidennetty ja tykitetty lunta umpimetsäänkin. Hiihtäjiä sujahteleekin ohi vähän väliä. Joukossa on paljon venäläisiä turisteja, monet vasta aloittelevia hiihtäjiä. Heille mäkinen maasto on varsin haastava (itse kannan sukset jyrkimmät ladut alas).

Olen muuten hyvin iloinen näistä talvivieraista, he ovat kaupungillemme tärkeitä. Hotellilta tulee iloisia perheitä suksien, lumilautojen ja pulkkien kanssa. Hiihtokeskuksen parkkipaikalla käymme ihailemassa upeita mustia toinen toistaan kalliimpia katumaastureita, joihin täkäläisillä ei olekaan varaa.

Lumen näkeminen saa aikaan aivan lapsellisen ihastuksen, tekisi mieli mennä telmimään ja kiljumaan ilosta. Takaisin polulle tummaan metsään on kuitenkin mentävä. Ainoa vastaantulija, joka sanoo iloisesti: "Päivää", on venäläinen turisti.