Tänä aamuna heräsin hyvin nukkuneena ja hyväntuulisena. Töissä huomasin, että stressi ja paine oli pois ja olo iloinen. Arvasin verenpaineen laskeneen normaaliksi, kun olo oli puhdas ja kevyt -sen tuntee! Kai eilinen hieronta ja iltalenkki olivat sitten tehokkaita, ja  sikeät unet päälle. Ja kahden viikon vapaa odottamassa, ihanaa.

1029436.jpg

Nämä vekkulit vauvat ovat silikonimassasta tehtyjä nukkeja, aivan oikean vastasyntyneen kokoisia ja painoisia. Syliin otettuna raajat liikkuvat irtonaisesti ja pää retkahtaa aidosti. Silmät tuijottavat rauhalllisesti aivan aitoon tapaan. Voi kuvitella vauvan hetken kuluttua alkavan itkeä.
En tiedä, mihin tarkoitukseen ne on tehty, mutta hinta on yli 500 euroa. Jos olisi ylimääräistä, hankkisin pelkästään siksi, että vauvat ovat minusta yksinkertaisesti ihania.

1029433.jpg

Otin pois kertyneitä ylitunteja ja saatoin lähteä töistä jo puolilta päivin katselemaan silmälaseja. Kaikki entiset luottoliikkeeni ovat muuttaneet tai ainakin vaihtaneet omistajaa. Löysin tutun reippaan ja mukavan kauppiaan uudesta paikasta ja johan alkoi löytyä. Arvostan sitä, että myyjä kertoo mielipiteensä, jos sellainen on. Tämä nainen on aina sanonut, mikä sopii tyyliin, mikä ei sovi kasvojenpiirteisiin, mikä on pukevin väri jne.

Hyvä idea on kamera, jolla kuvattiin eri vaihtoehdot kahdesta suunnasta ja sitten vertailtiin eri rillejä rinnakkain. Toimii juuri tällaisella likinäköisellä, joka ei hahmota mitään peilistä. Otin myös kännykkäkuvia, että voin miettiä kotona. On sen verran kallis hankinta seuraavaksi kolmeksi vuodeksi ja aina päällä. Sain vielä muutamat piilarit mukaan ensi viikon sovituskierrosta varten. Hinnatkin ovat muuten laskeneet.

  1031656.jpgSaattaa olla, että nämä mattivanhas-malliset ovat mahdollisesti parhaat, ehkä. Ainakin lempiväriäni.