Nykyaikainen valkokaulustyö muistuttaa rasittavuudeltaan yhä enemmän entisajan ruumiillista työtä. Ihmiset ovat keski-ikäisenä lopen uupuneita ja väsyneitä, kamppailevat erilaisten vaivojen ja stressioireiden kanssa. Moni valittaa niskakipuja, päänsärkyä, korkeaa verenpainetta ja univaikeuksia. Naiset ehkä oireilevat enemmän, mutta kyllä miehiä painostetaan aivan samalla tavalla.
Työ on muuttunut ovelasti sellaiseksi, että monessa paikassa ihminen piiskaa itse itseään yhä parempiin suorituksiin tai saamaan aikaan enemmän tai parempaa. Tunnollisella ei tule mieleenkään oikaista jostakin ja helpottaa omaa taakkaansa, vielä vähemmän suorastaan kieltäytyä jostakin. Olemme innostuneita ja kunnianhimoisia, tartumme mielenkiintoisiin projekteihin ja haasteisiin ja kaikesta kivasta huolimatta olemme vähällä nääntyä niiden alle. On niin vaikea sanoa ei millekään. Aikamoinen koukku.
Ihmisiä vaaditaan myös työnantajan puolelta ottamaan kaikki tehot irti joka päivä. Löysät pois! Löysiä on otettu pois viimeiset 15 vuotta, mistä niitä enää riittää. Ei siihen kukaan pysty. Ihminen ei ole kone. Ja konettakin voi käyttää vain käyttöohjeen mukaan ja huoltaa määräajoin, muuten kone menee rikki. Ihmistä pitää hoitaa, ihmiselle pitää olla haasteita ja vaihtelua, ja työtehon pitää saada vaihdella. Jatkuvalla ylikuormituksella ihminenkin menee rikki.
Mistä nämäkin synkät pohdinnat nyt tulivat mieleen? Koko harmaan päivän olen viettänyt kaupungilla shoppaillen kosmetiikkaa (Diorin uusia ihania), elokuvia ja kirjoja. Juuri kun pääsin vauhtiin vaateosastolla, kaupungin ainoa tavaratalo tyhjennettiin palohälyksen takia. Kukaan (muukaan) ei reagoinut kellon kilkatukseen, vasta myyjien opastaessa lähdimme kävelemään portaisiin. Taisi olla vasta harjoitus.
Kohtuuden nimessä on vielä sanottava, että Mies ei ole yhtään stressaantunut, vaikka on yläasteella opettajana. Hän tykkää hommastaan, viihtyy hyvin ja on terve. Ei myöskään innostu helposti, keskittyy vain yhteen asiaan kerrallaan ja nukkuu päiväunet joka päivä. Vakaa kuin juna. Ehkä tämä on sittenkin persoonallisuuskysymys. Tällainen joutavanpäiväinen pyryharakka ei vaan kestä.
Loppukevennykseksi muutama upea kuva. Katselin aamulla läpi erinäisiä kuvablogeja ja ihailin lukemattomia hienoja otoksia. Tässä muutama suosikkini kierroksella: