Näin se aina menee: torstaina pystyn vapaaviikolla jo rentoutumaan parin tunnin päiväunille ja vasta perjantaiaamuna herään yli kahdeksan tunnin yöunet nukkuneena.  Yöheräilyjä vain ne tavalliset kaksi. Ensi viikolla olo voi siis kääntyä jo ilon puolelle, kun sekin on vapaa.  On tämä outoa. Verenpaineeseen menee aamulla kahta lääkettä ja illalla kahta muuta, näin päästään normaalilukuihin.

Nykyaikainen valkokaulustyö  muistuttaa rasittavuudeltaan yhä enemmän entisajan  ruumiillista työtä. Ihmiset ovat keski-ikäisenä lopen uupuneita ja väsyneitä, kamppailevat erilaisten vaivojen ja stressioireiden kanssa. Moni valittaa niskakipuja, päänsärkyä, korkeaa verenpainetta ja univaikeuksia.  Naiset  ehkä oireilevat enemmän, mutta kyllä miehiä painostetaan aivan samalla tavalla.

Työ on muuttunut ovelasti sellaiseksi, että monessa paikassa ihminen piiskaa itse itseään yhä parempiin suorituksiin tai saamaan aikaan enemmän tai parempaa. Tunnollisella ei tule mieleenkään oikaista jostakin ja helpottaa omaa taakkaansa, vielä vähemmän suorastaan kieltäytyä jostakin. Olemme innostuneita ja kunnianhimoisia, tartumme mielenkiintoisiin projekteihin ja haasteisiin ja kaikesta kivasta huolimatta olemme vähällä nääntyä niiden alle. On niin vaikea sanoa ei millekään. Aikamoinen koukku.

Ihmisiä vaaditaan myös työnantajan puolelta ottamaan kaikki tehot irti joka päivä. Löysät pois! Löysiä on otettu  pois viimeiset 15 vuotta, mistä niitä enää riittää. Ei siihen kukaan pysty. Ihminen ei ole kone. Ja konettakin voi käyttää vain käyttöohjeen mukaan ja huoltaa määräajoin, muuten kone menee rikki. Ihmistä pitää hoitaa, ihmiselle pitää olla haasteita ja vaihtelua, ja työtehon pitää saada vaihdella. Jatkuvalla ylikuormituksella ihminenkin menee rikki.

Oma työmääräni on mitoitettu kuudelle työpäivälle ja teen sen tietysti viidessä. Näin on ollut viimeiset 17 vuotta, vaikka oli tässä välillä yksi vuosi, jolloin laskennallinen kuormitukseni oli vain 100%. Olen toiminut aktiivisesti sen eteen, että myös tehtäviä on vähennetty: kaikkea entistä ei voi tarjota, jos aikaa ei ole. Olen tullut penteleen kyyniseksi, ja on vielä työn alla, miten siitä pääsisi eroon. Alkuinnostus on laimentunut 25 vuodessa.

Mistä nämäkin synkät pohdinnat nyt tulivat mieleen? Koko harmaan päivän olen viettänyt kaupungilla shoppaillen kosmetiikkaa (Diorin uusia ihania), elokuvia  ja kirjoja. Juuri kun pääsin vauhtiin vaateosastolla, kaupungin ainoa tavaratalo tyhjennettiin palohälyksen takia. Kukaan (muukaan) ei reagoinut kellon kilkatukseen, vasta myyjien opastaessa lähdimme kävelemään portaisiin. Taisi olla vasta harjoitus.

Kohtuuden nimessä on vielä sanottava, että Mies ei ole yhtään stressaantunut, vaikka on yläasteella opettajana. Hän tykkää hommastaan, viihtyy hyvin ja on terve. Ei myöskään innostu helposti, keskittyy vain yhteen asiaan kerrallaan ja nukkuu päiväunet joka päivä. Vakaa kuin juna. Ehkä tämä on sittenkin persoonallisuuskysymys. Tällainen joutavanpäiväinen pyryharakka  ei vaan kestä.

Loppukevennykseksi muutama upea kuva. Katselin aamulla läpi erinäisiä kuvablogeja ja ihailin lukemattomia hienoja otoksia. Tässä muutama suosikkini kierroksella:

 Liisa

 riika

 Napostelija

 Benrope