Aurinkoisena lokakuun päivänä näkee selvästi, miten tämä maapallon kulma on yhtäkkiä ottanut aimo harppauksen kohti talvea. Viime viikolla olin valoisan ajan töissä ja toissa viikolla taisi olla pilvistä. Ei ole ollut pitkään aikaa tilaisuutta katsella ympärilleen.

Valo on sinertävää ja viileää. Oma naama alkaa muuttua peilissä suorastaan vaaleanvihreäksi (oliivi-iho näyttää kauhealta talviaamuna). Ulkona kävellessä tuntuu jotenkin oudolta, kun tietää vaan, että tämännäköistä ei ollut kesällä. Keskellä päivääkin varjot ovat pitkiä ja tutut paikat ovat oudosti pimennossa.  Välillä on yhtä epätodellinen olo kuin sinä kesäsaamuna, jolloin hain lehteä kuunpimennyksen aikaan ja luulin tulleeni tieteiselokuvaan.

Puut ovat jo melkein paljaita. Miten sekin tapahtui niin äkkiä? Tuulee pohjoisesta eikä ajatus tiukasta lumisateesta ole enää kaukana. Enää reilut kaksi kuukautta jouluun.

Huomenna lähdemme tapaamaan miehen äitiä Savonmualle ja sitten minun vanhempiani Ouluun, joten tapaamme seuraavan kerran ensi viikon lopulla. Tänään on käyty pitkällä kävelyllä ja hankittu sitten kaikenlaista pientä kivaa tuliaskasseihin. Nyt alkaa hurja pakkaaminen, travel light kun ei todellakaan ole minun juttuni. Onneksi autoon mahtuu.

Ouluun mennessä saa olla varautunut monenlaiseen touhuun. Vaari odottaa apua veneen nostoon mökillä, äiti odottaa seuraa teatteriin, siskon kanssa saattaa päästä kuntosalille ja miehen ajattelin raahata kylpylään. Kävelysauvat ja kamera ovat ehdottomia, sillä joen ja meren rantoja pitkin kävely on aivan ykkösjuttuja siellä. Ja se shoppailu ja kaupungilla kulkeminen.