Ostettuani jäätelökoneen olen etsiskellyt sopivia vähärasvaisia jäätelö- ja sorbettiohjeita. Tein kerran suklaajäätelöä koneen ohjekirjan  mukaan, mutta 450 ml kuohukermaa sai tukan nousemaan pystyyn. Vielä enemmän, kun viikossa olin yksin tuhonnut kaiken. Huh!

Nyt löysin hyvän ohjeen Maku-lehden sivuilta. Tästä tuli tosi hyvää, vähärasvaista italialaistyyppistä jäätelöä, aivan omiaan sunnuntailounaan raikkaaksi päätökseksi. Tätä ohjetta muuntelemalla saa aina jääkaapissa olevista aineksista tehtyä herkkua. Käytin nyt rasvatonta maitoa, appelsiinijukurttia, mansikkasosetta, limettimehua ja hedelmäsokeria. Tuli maukasta!

KOTIJÄÄTELÖ  4 HENKILÖLLE

2 dl maitoa
2 dl jogurttia
2 keltuaista
1 dl sokeria

Sekoita maito, jogurtti, keltuaiset ja sokeri kevyeksi vaahdoksi. Käynnistä jäätelökone ja kaada seos jäätymään. Valmistusaika noin 30 minuuttia. Pane makulisä sekaan seoksen sohjoontuessa.

Makulisä voi olla 1 dl hedelmä- tai marjapaloja tai -sosetta tai 1/2 dl hienonnettuja pähkinöitä tai suklaaraastetta ja sukaattia


Annostele ja koristele (
vohveleita, kastikkeita, makeisrouhetta, maissihiutaleita, marjoja).