Tänään on välipäivä, tänään en tee mitään. Olen hermostunut, ylikierroksilla, nähnyt painajaisia ja tutkaillut, mistä nyt viiraa.  Yrittänyt rauhoittua. Paineet on edelleen korkealla.

Kun en tee mitään, olen kuitenkin vaihtanut lakanat, pessyt kaksi koneellista pyykkiä ja puhunut äidin kanssa puoli tuntia ja siskon kanssa tunnin puhelimessa (se oli ihanaa!). Mutta miksi vain puolet pyykeistä on ripustettu? Säntäilen tekemässä sitä sun tätä ja paine vaan suhisee korvissa. Juuri siihen tarvitsen ensi viikolla alkavia joogaharjoituksia, niissä kun keskitytään olemaan juuri tässä ja nyt ja sulkemaan kaikki muu pois tietoisuudesta. Jostakin syystä en pysty siihen täällä kotona yksin.

PITÄISIPITÄISIPITÄISI. Mantra jota hoen. Kotona se kaikuu joka nurkasta. Keittiön valkoiset kaapinovet PITÄISI pestä, hyllyistä puhumattakaan. Uusia pastelliliituja PITÄISI  kokeilla, johan siitä on vuosi kun ostin ne. Ja ennen kaikkea PITÄISI lähteä ulos, liikkua  PITÄISI henkensä edestä kerran tai mieluummin kaksi kertaa päivässä. Sitä ennen PITÄISI tehdä jotakin tukalle, joka sojottaa suihkun jäljistä samanlaisena kuin Veikko Sinisalolla Seitsemässä veljeksessä. Ja ennen kaikkea koneelle EI PITÄISI tulla loppuviikosta kertaakaan.

Vai pitäisikö sittenkään...