Harvoin osuu kohdalle elokuvaa, jota vilpittömästi inhoan, mutta nyt sellainen tuli katsottua: Capote. Tähän asti olen lukenut siitä pelkkiä kehuja ja saihan Philip Seymour Hoffman siitä Oscarinkin, mutta silti, yök! 
Yritin katsoa avoimin mielin, mutta Capoten kimittävän vastenmielinen olemus ja kaikki kylmät ihmiset, jopa Laurie Lee, ihmetyttivät. Koko filmissä ei ollut yhtään sympaattista ihmistä. Samantapainen itsekeskeinen omituinen ihminen oli esimerkiksi Carringtonissa, mutta hän oli silti rakastettava, Hoffman pelkkä friikki.
Elokuvan visuallinen anti oli toista: alussa kuvaus oli kaunista ja hidasta, kamera pysähtyi taulumaisen upeisiin interiööreihin ja maisemiin. Lopun katsoinkin pikakelauksella.
Ei ymmärrä taidetta.
Yritin katsoa avoimin mielin, mutta Capoten kimittävän vastenmielinen olemus ja kaikki kylmät ihmiset, jopa Laurie Lee, ihmetyttivät. Koko filmissä ei ollut yhtään sympaattista ihmistä. Samantapainen itsekeskeinen omituinen ihminen oli esimerkiksi Carringtonissa, mutta hän oli silti rakastettava, Hoffman pelkkä friikki.
Elokuvan visuallinen anti oli toista: alussa kuvaus oli kaunista ja hidasta, kamera pysähtyi taulumaisen upeisiin interiööreihin ja maisemiin. Lopun katsoinkin pikakelauksella.
Ei ymmärrä taidetta.
