Kyllä mää oon hyvä kokki! Kun lopulta heräsin hillittömästi palelevana sohvalta työpäivän jälkeen, hiihtelin keittiöön kehittelemään päivällistä. Kalkkunafileitä hunajamarinadissa oli varattuna ja paistoin niitä samantien huomistakin varten. Pihville lisäkkeeksi tein kasviswokkia.
Työssä on ihan normaalia, mutta silti se väsyttää ihan sairaasti: olen joka päivä nukahtanut sohvalle kotiin tultua. Samoin joka ilta on ollut pyhä aikomus lähteä johonkin reippaaseen liikuntaryhmään, mutta hetken koittaessa en ole jaksanut ajatellakaan lähtemistä. Sitten ennen uutisia on lähdetty velvollisuudesta miehen kanssa tekemään pakkoliikeitä ulkoilmaan, että saa edes hiukan veren kiertämään ennen yötä. Tämä kuuluu taas sarjaan valituksia, vanheneminen sucks!
Suikaloin ohueksi lanttua, porkkanaa, sipulia ja kaalia. Paistoin niitä nopeasti käännellen pannulla öljyssä ja maustoin vaalealla soijalla, riisiviinetikalla, hunajalla, currylla ja raastetulla inkiväärillä. Nopeaa, yksinkertaista, rapsakanterveellistä ja hyvää.
Työssä on ihan normaalia, mutta silti se väsyttää ihan sairaasti: olen joka päivä nukahtanut sohvalle kotiin tultua. Samoin joka ilta on ollut pyhä aikomus lähteä johonkin reippaaseen liikuntaryhmään, mutta hetken koittaessa en ole jaksanut ajatellakaan lähtemistä. Sitten ennen uutisia on lähdetty velvollisuudesta miehen kanssa tekemään pakkoliikeitä ulkoilmaan, että saa edes hiukan veren kiertämään ennen yötä. Tämä kuuluu taas sarjaan valituksia, vanheneminen sucks!
Miten ihmeessä ennen jaksoin paremmin? Kaksikymmentä vuotta sitten lapseni olivat ihan pieniä, olin juuri valmistunut tähän ammattiini ja tavoittelin uraputken päätä pätkätöissä. (Vaikka ei olisi oikeastaan kannattanut päästää sitä aikaa ajatuksiin, se on täynnä syyllisyyden tunteita ja katumista.) Lapset olivat suuri ilo, mutta silti keskityin aivan liikaa työasioihin. Taistelu työpaikoista jatkui vuosia, piti todistella omaa etevyyttään ja samalla vasta rakentaa osaamistaan. Samanlaista moneen suuntaan repimistä näen edelleen kolmikymppisissä, se on aika tiukka elämänvaihe. Jälkeenpäin toivoo, että olisi jaksanut keskittyä enemmän lapsiin, antanut heille enemmän rauhallista yhdessäoloa ja yhdessä puuhailemista. Väsyneenä pakenin aina kirjani taakse kuten omatkin vanhempani -tai räyhäsin.
***
Koko päivän on palellut. Siihen auttaa vaikka tämä: suklaakaupassa kahvilla käynti. Tämäkin on tietysti Oulusta. Miksi meillä ei ole suklaakauppaa? Kahvihetki siellä siskon kanssa ainoina asiakkaina, voiko parempaa olla!
Tuosta jaetaan
Tuosta jaetaan
