Tänään töissä säikäytin yhtä pariskuntaa perusteellisesti. Asiat eivät menneetkään siten kuin he olivat ajatelleet, ja minusta riippumattomista syistä heidän suunnitelmansa menivät kokonaan uusiksi. Saatoin vain todeta tilanteen, eikä siinä kukkaiskieli auttanut yhtään. Olin taas kerran tyytyväinen ikääni ja kokemukseeni, muuten olisin itsekin säikähtänyt heidän voimakasta reaktioitaan.

Pettynyt ja säikähtänyt ihminen on usein vihainen ja etsii syyllistä. Kuka on tehnyt mitäkin väärin. Nainen saattaa alkaa itkeä pettymyksestä. Mies alkaa selvittää käytännön asioita vihaisella äänellä, ehkä hyökkäävään sävyyn. Mahdolliset lapset säikähtävät vanhempien reaktioita.


Työtilanteessa ei ollut aikaa kovin pitkään keskusteluun. Kerroin vaihtoehdot ja he tekivät päätöksensä. Minä jäin miettimään, napsahtaako valitus. Pettymyksensietokyky vaihtelee aika paljon eri ihmisillä.

Oma mies on ollut hyvä opettaja. Kun hänellä menee pasmat sekaisin, hän korottaa ääntään. Samoin jos hän ei osaa tehdä jotakin: silloin on parasta myös suuttua. Joltakin kaverilta voi kysyä -ehkä- vasta sitten kun on ensin raivottu itsekseen. Ja kuka on lähimpänä? Säikyin sitä nuorempana, mutta nyt yritän vaan pitää naaman peruslukemilla vaikka naurattaa niin penteleesti. Joskus saan minäkin auttaa, jos ei muuta niin rauhoittelemalla.