Aamulla töihin tultuani ilmoitin, että jos ärhentelen syyttä, ei pidä ottaa nokkiinsa, olen vain h...n huonolla tuulella. Kauniista helleaamusta ja rauhallisesta ajomatkasta huolimatta. Ja yllättäen naapurihuoneitten kollegat sanoivat ihan samaa! Sitä täytyy olla ilmassa, päättelimme. Hiukan helpotti purkaa paineita, mihin kuuluu aina myös miehestä ja naapureista  valittamista, itsessähän ei ole vikaa. Onneksi kohtalotovereita löytyy, oli kyse mistä tahansa. Päivä pääsi sittenkin käyntiin ihan kivasti.

Iltapäivällä olisin jo voinut kuristaa kolme kakaraa, jotka ensin siirtelivät äänekkäästi tuoleja junaksi käytävällä ja sitten kiljuivat ja juoksivat ympyrää ulko-ovissa. Äitiä ei näkynyt missään. Hermostuin, kun näin yhden yrittävän avata väkisin sähköisiä liukuoviamme, jotka ovat muutenkin usein rikki. Vaikka kävin julmistelemassa ja kieltämässä, he eivät edes pysähtyneet, vieraan aikuisen paikalle tulolla ja hyssyttelyllä ei ollut mitään vaikutusta. Suurin sanoi sitten, että pienemmät eivät ymmärrä suomea. Käskin hänen sanoa toisille, että täällä ei saa juosta ja pitää olla ihan hiljaa.

En ole ollenkaan tottunut tällaiseen työpaikalla!  Suomalaiset yleensä uskovat vähemmästäkin, varsinkin lapset kunnioittavat vierasta aikuista, vaikka viis veisaisivat oman vanhemman kielloista. Uskokaa vaan, että olen varsin vaikuttava näky vihaisena ja saan villit lapset rauhoittumaan äkkiä (=kangistumaan pelosta). Kun oikein puhisin itsekseni, lasten äiti tuli paikalle: vanha tuttuni, venäläinen nainen, jota en ollut tavannut muutamaan vuoteen enkä siksi tuntenut lapsiakaan. Pahoitteli siinä, että hänen äitinsä piti vahtia lapsia ulkona.

Olin siis aivan sydämistynyt!  En oikein ymmärtänyt itsekään.  Päättelin että työrauha on ihmiselle jotakin sellaista, jota ei ihan hevillä rikota. Kolmen alle kouluikäisen lapsen rajaton  mellastaminen tunnin verran ilman valvontaa sekoitti pasmani kunnolla.

En tee työtä maahanmuuttajien kanssa, muuten kuin osana paikallista väestöä. Puhuin tänään kuitenkin neljän maahanmuuttajan kanssa ja se toi yllämainitun lisäksi oman värinsä hommaan. Nuori saksalaisnainen koki kaiken vaikeana ja nurinkurisena. Hänen yksi aiheensa oli suomalaisten hullaantuminen kevyttuotteisiin, mistä hänen mukaansa johtuu lihavuutemme. Meidän pitäisi syödä täysrasvaisia ruokia ja olla yhtä terveitä kuten (itä)saksalaiset. Hohhoijaa. Olen muuten kuullut erään toisenkin saksalaisen puhuvan samasta aiheesta, onkohan siellä käyty laajempaakin keskustelua tästä?

Viehättävä uusi harjoittelijamme on Iranin kurdi, ja hänen kanssaan oli mukava jutella lounastauolla ja kysellä hänen kotimaastaan. Olen ennenkin maininnut, että pidän paljon iranilaisista. Ehkä joskus teen kuten Rita ja alan opiskella persiaa. Ruotsilla, saksalla ja ranskalla ei tee mitään täällä Keski-Suomessa, mutta venäjä ja persia auttaisivat paljon.