Nyt sataa. Kaiken sen auringonpaisteen ja lämpöaallon jälkeen sataa, ukkostaa ja on ihanan viileää. Se tietää sieniä! Viime kesän kuivuuden jälkeen oli ankeaa etsiä ja etsiä eikä mitään löytynyt. Nyt voikin odottaa jotakin elokuussa metsään mennessään.

Saatiin aamupäivällä miehen kanssa lopultakin kannettua ikivanhat pihakalusteet varastosta ulos. Minä hinkkasin niitä harjalla puhtaaksi ja mies kaatoi vettä päälle kastelukannulla. Ja taas kerran vannottiin, että on vihoviimeinen kesä näillä kalusteilla, hyvä kun pysyvät vielä kasassa. No, aurinko ja tuuli kuivasivat ne nopeasti, sitten vaan ruutuliina ja orvokkiruukku pöytään ja grilli kuumenemaan. Ensimmäinen lounas ulkona, ei omenapuun alla, mutta kolmekymmentä vuotta latvustaan levittäneen vaahteran alla.

Caprilainen salaatti kuuluu kypsien kotimaisten tomaattien kulta-aikaan, tällä kertaa lisäsin vielä salottisipulia.

Tein jo aamulla valmiiksi jääkaappiin maustumaan  aurinkotomaatin ja basilikan maukuisen kesäkurpitsa-pastasalaatin, jonka ohje löytyi Cloudberry Quarkilta.

Pekoniin kääräistyt kalkkunapalat grillattiin, joten Juniori polkaisi kerrankin pyörällä tekemään mieleistään hommaa. Idea niihin saatiin Puolenkilon keittiön caesar-salaatista, joka muuten näytti tosi houkuttelevalta.


Jälkiruoaksi olin löytänyt raikkaan näköisen meloni-mansikkasalaatin Pastanjauhajilta. Se oli kesäistä ja hyvää, suosittelen. Inkiväärisiirapin toisin korvaan seuraavalla kerralla sitruunalla ja sokerilla.

Vanhemman pojan morsio polki myös paikalle ja ateria saattoi alkaa. Tuuli ja pieni pilvisyys oli sopivasti viilentänyt ilmaa ja puu antoi tarvittavan varjon. Päästiin hyvin kesän makuun, pääkyset ristelivät ilmassa. Ruoka oli hyvää, kuten ruoka aina on.