Menin eilen sairaalaan munuaisvaltimoitten varjoainekuvaukseen. Ilmoittauduin röntgenin toimistossa, etsin oikean odotusaulan ja istuin lukemaan tuolilla olevaa Apu-lehteä. Tunne, jota olin ihmetellyt yöstä asti, voimistui pikkuhiljaa. Nousin ylös ja kävelin takaisin toimistoon kysymään, vieläkö on mahdollista peruuttaa. Ja sain sitten siirrettyä koko homman hamaan syksyyn. Ehkä perun sen kokonaan sitten.

En voinut sietää ajatusta varjoaineesta kehossani, enkä toimenpidettä, jota en pitänyt tarpeellisena. Tämä tunne oli yöllä mielessäni ja se voimistui pitkin päivää. Vaatii aika paljon pokkaa perua tutkimus minuuttia ennen sovittua aikaa, mutta olen iloinen, että uskalsin.

 

Olen tottunut kuuntelemaan kehoani ja uskomaan sen viestejä. Se on ollut yleensä oikeassa silloin kun on jotakin kertonut, paitsi poskiontelontulehduksia se aina teatraalisesti liioittelee. Jostakin syystä sain tällä kertaa päähäni, että kuolen allergiseen reaktioon varjoaineelle. Ihan uusi juttu! Juuri kuolemaa en ole ennen sairaalassa pelännyt, ei ole ollut vielä aihetta, vaikka monessa leikkauksessa ja tutkimuksessa olen siellä vuosien varrella rampannut ja lapset synnyttänyt. Kokemukset ovat olleet aina hyviä, palvelu ystävällistä, tulokset mainioita.

Olen kuitenkin saanut oudon reaktion jopa polio- ja tetanus-rokotteistakin, samoin kerran puudutusaineesta. Kaikista näistä olen myöhemmin viettänyt erikseen päivän sairaalassa altistuskokeessa, jossa ei ole tietenkään tullut mitään reaktiota esille. En siksi oikein uskalla ottaa rokotuksia. Olen myös ollut parikymppisenä varjoainekuvauksessa, jota inhosin. Saattaahan sekin olla sylttytehdas, mistä sitä tietää.

Ihminen kehittää kummallisia pelkoja. Pelkään luomenpoistoja ja muita paikallispuudutuksessa tehtäviä toimenpiteitä kerta kerralta enemmän. Koskaan en ole tuntenut kipua, haavat ovat parantuneet yhtä lukuun ottamatta hyvin, ja kaikki on tehty omasta toivomuksestani. No, viisaudenhampaan leikkaus oli alkuvuodesta aika kova paikka, mutta sekin jälkisärkyjen takia. Auttaa vähän, kun sanon aina jo mennessä, että pelkään kauheasti.

 

Ja nyt kaikki on hyvin, tauti hallinnassa. Mitä minä täällä puolustelen, en tahdo ja sillä siisti.