Katsoin eilen illalla nykyaikaan sijoittuvan elokuvan Monsoon Wedding, jota voin vilpittömästi suositella! Siinä lämminhenkisen Verman perheen vanhin tytär Delhissä on menossa monsuunisateitten aikaan naimisiin Amerikassa opiskelevan intialaispojan kanssa. Avioliitto on tavan mukaan vanhempien järjestämä.

Isä on stressaantunut häävalmisteluista, varsinainen palkattu hääjärjestelijä on persoonallinen tapaus, perheen poika käyttäytyy oudosti, tytöllä on salainen suhde naimisissä olevaan tv-tähteen ja paikalle tulevassa laajassa suvussa on monenlaista väkeä. Sukulaiseten välit ovat samanlaisia kuin kaikkialla muuallakin.  Sulhanen osoittautuu tytön yllätykseksi viehättäväksi mieheksi. Elämä sykkii värikkäänä ja todenmakuisena, intialaiset perinteet ja nykyaika kulkevat käsikädessä tässä hitaasti etenevässä leffassa. Hitaudesta tulee mieleen vanha suosikkini, myös Intiasta kertova Renoirin Joki, varsinainen helmi, jonka toivoisin jostakin löytäväni. Yksi nautittavimpia juttuja tässä on vielä musiikki, joka panee katsojan ketkuttelemaan itseään sohvallakin!

Joskus olen lukenut intialaisten nuorten naisten haastetteluja, joissa osa on sitä mieltä, että järjestetty avioliitto saattaa toimia siinä kuin rakkaudesta solmittukin. Joku sanoi, että onnistumisen mahdollisuudet ovat jopa paremmat, kun ei heti odotakaan romanttista rakkautta. Me kaikki vanhat tiedämme itsekin, kuinka kauan todellinen rakkaus kestää kasvaa ja miten paljon työtä ja hyvää tahtoa siihen tarvitaan. Eniten työtä tehdään oman pään kanssa.