Lopultakin tuomi kukkii täälläkin! Kävelyllä tuoksu tulvahtaa nenään tuulen mukana vähän väliä. Tämänpäiväinen sauvakävelylenkki kiersi lehtomaista metsää ja kesti kaksi tuntia, kun piti pysähtyä ihastelemaan kaikkea ja napsimaan kuvia. Kova tuuli pyöritti pellolla pieniä trombeja, joten tuomenoksasta piti ottaa kädellä kiinni, että sai pysymään sen hetken aloillaan.

                

Päivän toisten päiväunien jälkeen Mies lähti illaksi Yläkaupungin yöhön. Minä jäin koneelle muokkaamaan kuvia ja lukemaan blogeja. Miten tässä näin kävi? Olemme aina käyneet yhdessä katsomassa ja kuuntelemassa kirjavaa ja hauskaa kulttuuritarjontaa Yläkaupungin yössä, nauttineet ihmisistä ja tungoksesta  ja muutamasta oluesta. Puoliltaöin olemme palanneet pyörällä kotiin juuri ennen rähinöiden alkamista.

Miksi en mennyt mukaan? Tuntuu kuin olisin pudonnut pois maailmanpyörästä. Tunnetila on tuttu äidiltä, joka kipeitten polviensa kanssa ei pääse helposti liikkeelle ja on enimmäkseen kotona. En halua mennä siihen samaan. Näin ihminen menee omaan ansaansa.