Kävin ylellisten aamupäiväunien jälkeen kaupungissa, koska halusin teettää  isovanhempia varten kuvia poikien seikkailuista Saksassa. Ajelin pyörällä kaikessa rauhassa uimarannan kautta järvenrantaa ja rauhallisia pikkuteitä pitkin. Aina jossakin täällä tulee vastaan mäki, joten kylmänkosteasta tuulesta huolimatta oli kyllä ajaessa ihan lämmin olo.

Jätin pyörän parkkiin torin lähelle ja päätin poiketa kahville. Ja siellä minä sitten istuin tuulipuvussa torikahvilassa lukemassa Iltasanomia yhdessä muitten joutilaitten, lähinnä kymmenkunnan isäni ikäisen miehen kanssa. Kesäkukkamyymälöitä näkyi kiertelevän muutama äitini ikäinen, myös tuulipukuun pukeutunut nainen. Hymyilytti: uusi kokemus tämäkin, eikä hassumpi. Tätä se tulee olemaan sitten joskus.

Tuiki tavallista monelle, mutta kokopäivätyötä aina tehneelle perheenäidille uutta. Kesälauantaisin on tietysti istuksittu auringossa torikahviloissakin, mutta silloin on koko tori kuhissut kesäistä kaupunkielämää. Tämä arkipäivisin oman itsensä seurassa oleminen ja viihtyminen on mukavaa. Kun työssä on koko ajan kontaktissa ihmisiin, ajan mittaan väsyy. Pitää saada välillä ilmaa ympärilleen, että kuulee taas omat ajatuksensa.

Kannatti hypätä oravanpyörästä hetkeksi. Vapaaviikoilla kaipaan hämmästyttävän vähän muita ihmisiä, ja töissähän kaikki muut ovatkin. Blogiystävät sen sijaan ovat saatavilla paremmin, silloin kun haluan, ja kontakti teihin onkin muodostunut hyvin tärkeäksi osaksi elämääni!

Kotiin palailin eri teitä pitkin. Vielä löytyy viehättäviä pikku katuja, joilla olisi mukava asua, jos yhtään osaisi remonttihommia.

         

Suunnilleen tämännäköiseltä kadulta olen syntyisin, vaikkakin Oulusta. Ihanan nostalgista, ihmisenkokoista asumista.