Katsoin lauantaina BABEL-elokuvan toiseen kertaan. Parhaat pitää aina nähdä pian uudelleen ja tämä kestäisi uusinnan vielä monta kertaa. Sanoisinpa, etten ole montaa yhtä
vaikuttavaa nähnyt.
|
Babel on meksikolaisen Alejandro González Iñárritun monimuotoinen tarina muutamista ihmisistä neljässä eri maassa, joiden kohtalot on kytketty toisiinsa. Tarina etenee tiiviisti huolimatta nopeista ajallisista ja maantieteellisistä siirtymistä. Kerronta on hyvin aitoa, näyttelijöistä osa on amatöörejä ja osa suuria tähtiä ilman, että sillä on mitään vaikutusta elokuvan sisältöön. Tarina ja tapahtumat ovat uskomattoman todentuntuisia ja uskottavia, tunteet aitoja ja tosia. Katsoja tempautuu todella mukaan tapahtumien pyörteeseen kolmella eri mantereella.
Iñárritun mukaan Babelin keskeisenä sanomana on se, ettei varsinainen ongelma ole ihmisten välinen kielimuuri, vaan tosia kohtaan tuntemamme ennakkoluulot. Ihmiset, kulttuurit, kielet, tavat, ennakkoluulot ja haluttomuus kuunnella toista ja tulkita väärin törmäävät Babelissa kohtalokkaalla tavalla.
Ostin aikanaan Amores Perrosin lukemieni kehujen takia, mutta se oli niin kamala ja väkivaltainen elokuva, etten pystynyt katsomaan sitä edes loppuun. Ei naisten leffa! Mieheni kyllä katsoi sen ja kertoi jälkeenpäin, että ostos kannatti. 21 grammaa taas oli minustakin hieno, vaikka ei jäänyt sen kummemmin mieleen. Babel sen sijaan iski tajuntaan heti. Jopa Brad Pitt onnistuu olemaan hyvä näyttelijä ja likainen ja ryppyinen eikä ollenkaan söpö.
