Vanhemmat lähtivät kotiin, joten minäkin alan tässä toipua pikkuhiljaa taas omaksi itsekseni. Kirjoittaminen auttaa, kirjoitan lokikirjaa omalle koneelleni ja saan purettua ja eriteltyä ajatuksiani sinne. Niin anonyymi ei tämäkään blogi ole, että ihan suoraa tajunnanvirtaa kehtaisin tänne suoltaa; tai siis en usko, että kukaan sitä haluaisi lukea. Äitini käytös ja vuorovaikutus on poikkeavaa, juuri sen verran, että lapsikin sen huomaa. Nämä poikkeavat ja oudot piirteet jäävät aina kaivelemaan mieltäni, kun olen tavannut vanhempiani. Aikaisemmin putosin aina viikoiksi lievään masennukseen sen jälkeen, nyt selviän tästä muutamassa päivässä. Pääasiallinen tuntemukseni on suru siitä, mitä me lapset olemme kotona kokeneet ja että apua ei ole koskaan haettu. Äiti ei tietysti myöskään myönnä mitään apua tarvitsevansakaan. Mutta me muut tarvitsemme.
~
Siivoaminen on terveydelle vaarallista, sen olen aina tiennyt. Perjantaina intouduin pyyhkimään uudella pölyhuiskulla kaikista huoneista pölyt seiniltä, mitä ei tule tehtyä kuin kerran viidessä vuodessa. Siitäpä onkin pikkuhiljaa oikea olkavarsi kipeytynyt niin, ettei käsi enää nouse kuin vähän ja leposärkykin on melkoinen. Pari kertaa aikaisemmin on ollut samanlainen vaiva lievänä. Ja silloin niin banaalista syystä kuin että olen lomalla lukenut läpi yön jotain kirjaa ja pitänyt sitä auki koko ajan samalla kädellä. -Diana Gabaldonit olivat tällaisia kirjoja, niitä ei voinut päästää käsistään, vaan oli saatava ahmia kaikki tuhat sivua parissa päivässä.
Onneksi on vapaaviikko. Nyt joudun olemaan käyttämättä oikeaa kättä ja syömään särkylääkkeitä. Heti kun olen saanut postattua tämän!
Kuvittakoon kirjoitustani tämä Virpi Lehdon näyttelyssä kuvattu työ.
Lisäystä vielä:
Nytkin on ollut hyviä kirjoja meneillään. Siskolta sain lainaksi Tiina Piilolan Alkuvedet, joka kertoo osin omaelämänkerrallista tarinaa Pohjanmaalta. Kieli ja ihmiset ovat aivan syötävän tuttua ja kotoista luettavaa. Ja kaikki kuvataan lapsen silmin ja kokemana.
Toinen mielenkiintoinen on Brooke Shieldsin Tuli sade rankka, joka kertoo synnytyksenjälkeisestä masennuksesta. Tartuin kirjaan, kun sitä joku kehui. Ennakkoluuloni karisivat pian, hän kertoo hyvin mielenkiintoisesti elämästään ja lapsenhankinnastaan ja miten sitten kaikki menikin pieleen. Kirjan huono puoli on vain kehno suomennos.
Seuraavana on jo odottamassa Kirjava huntu. Katsoin vastikään elokuvan ja nyt on kiva tarttua kirjaankin uudestaan, kun Hanhensulka kirjoitti siitä blogissaan niin mukavasti.
