Koko talven kestäneen stressin viimein lauettua olo on helpottunut. Pahaankin oloon ehtii tottua, minulla se kesti vain puolisen vuotta, mutta nyt en meinaa millään uskoa tätä uutta sinänsä normaalia olotilaa omaksi.
Kumma asia tuo ilo ja onni: tuntuu kuin pitäisi pälyillä koko ajan olan taakse, siellä varmaan luuraa joku hyvin ansaittu epäonni ja hyökkää kimppuun heti, kun saa tilaisuuden. Jotain on tullut kuitenkin unohdettua tai tehtyä väärin eikä ole sittenkään ansainnut näin hyvää oloa.
Olin hymyillyt itsekseni näille ajatuksille, kun sitten luin Hopolan vähän samansuuntaisia mietteitä siitä, mitä voi itselleen sallia. Kuuluuko tää mulle? Voinko minäkin? Oonko mää ansainnu tämän?
Oonko mää ansainnut tämän lämmön ja auringon??!