Nautin yksin kotona olemisesta päivällä. Kun edellisen kerran tein osa-aikatyötä yhdeksän vuotta sitten, tarve yksinoloon oli suorastaan huutava. Silloin olikin takana 15 vuotta lapsiperheen elämää, jossa työpäivän jälkeen äitiä aina tarvittiin. Kun sitten lopulta sai olla vähän enemmän itsekseen, alkoi tuntua, että kuulee taas omat ajatuksensa ja tietää, kuka on. Aloin rentoutua, saada päätä pinnalle ja tehdä havaintoja muusta maailmasta. Nyt tarve on edelleen olemassa, ei enää huutava, mutta iän myötä pysähtymistä ja pelkkää olemista alkaa arvostaa enemmän.
En ole koskaan asunut päivääkään yksin. Kun muutin ensimmäiseen opiskelija-asuntoon, jäi poikaystäväni yöksi – ja näin tulimme muuttaneeksi yhteen. Puolen vuoden kuluttua saimme yhteisen vuokra-asunnon ja siitä taival on jatkunut. Ehkä tästä syystä olen aivan surkea lähtemään mihinkään yksin. Tai se vaatii ainakin hirveää vääntöä. Ulkoilulenkki on lyhyempi ja metsäpoluille en uskaltaisi yksin yrittääkään, pystyn eksymään tutussa lähimetsässäkin, kokeiltu on. -Jostakin syystä en ole ikinä eksynyt edes suurkaupungeissa, kaupungin kartan saan päähäni hetkessä, mutta metsä ja kompassi -yhdistelmä on ihan hepreaa. Niin, ainoastaan shoppailu on selvästi mukavampaa ihan itsekseen kuin jonkun muun kanssa.
Olin kerran pari vuotta jäsenenä työryhmässä, joka kokoontui Helsingissä viikonloppuisin. Oli ihanaa olla yksin liikkeellä, matkustaa ja vaeltaa kaupungilla ja palata yöksi hotelliin. Omituista oli se, että työryhmän muut jäsenet halusivat aina lähteä illalla tanssiravintolaan, jossa minä olin ihan vieraalla maalla. En ollut eläissäni tanssinut muualla kuin diskossa ja häävalssinikin oli ollut Spencer Davis Groupin Gimme Some Lovin'. Päivällä meitä yhdisti voimakas halu työmme kehittämiseen, mutta yhteistä säveltä ei niiden rouvien kanssa illalla löytynyt, olin ainoa rock-henkinen koko porukassa. Ilmaisen illallisen jälkeen painuin siis hotelliin lukemaan.
Meri kirjoitti blogissaan Lenitan sanoneen, että lepo on toiminnan äiti. Rauhassa omien ajatustensa kanssa saattaa saada joskus kokonaan uusia ideoita ja ajatuksia, jopa oivalluksia. Parhaat työideani olen saanut kotisohvalla, on täytynyt kaivaa oikein kynä ja lehtiö esille. Sohvalla kattoon tuijotellessa voi keksiä ratkaisun johonkin pitkään askarruttaneeseen asiaan tai muuten vain jatkuvasti hiertävään juttuun. Saa laitettua omaa päätään järjestykseen. Koko ajan touhuava ihminen ei keksi uutta.
Sain säädettyä kännykän kameraa vähän paremmaksi ja liitän tähän sen kunniaksi toisenkin kotoisan kuvan. Lupaan, että se on ensimmäinen ja viimeinen neuleaiheinen kuva tässä blogissa!
