Herran tähden, olen viettänyt päivän vanhempieni kanssa kaupungilla ja tulen kohta hulluksi niitten pösilöitten kanssa! En voi käsittää niiden ajatuksenjuoksua tai jatkuvaa tohisemista yksinkertaisista asioista. Tai oikeammin mikään asia ei ole enää yksinkertainen. Ostettiin äidille uusi kello ja vaihdettiin temppuileva kännykkä uudempaan, mutta yksinkertaiseen malliin. Onneksi sattui luurikaupassa kiireetön ja huumorintajuinen nuori mies asialle, joka jaksoi selittää asiat helppotajuisesti juurta jaksain ja kuunnella kaikki Vaarin puujalkavitsit ja tarinat. Väännettiin rautalangasta mallia, miten sim-kortti siirretään toiseen puhelimeen ilman että liittymätyyppi muuttuu. Onneksi heitä on kaksi ja voivat tohista keskenään ja kuunnella päivän sadannet uutiset radiosta, itse voi vetäytyä toiseen päähän taloon pakoon heitä.

Vanhempani tulevat sen verran kaukaa, että viipyvät kerrallaan aina useita päiviä. Kestän ja ymmärrän vanhenemisen mukanaan tuomat muutokset, mutta ne samat piirteet, joista kärsin vielä kotona ollessani, saavat  minut edelleenkin tolaltani. Huomaan  suojautuvani ja meneväni kuoreeni erityisesti äidin takia. -Saatanpa jatkaa muuten tästä aiheesta joskus myöhemmin.
Jotenkin pääasiallinen tunnetilani on surullinen ja erityisesti itseni takia. Se surullinen lapsi, joka joskus olin.

Nyt on kuitenkin vappuaatto ja juhlan paikka. Mielentila on saatava kääntymään iloisen puolelle, kutsu on  käynyt ystävien luokse parin kilometrin päähän kuohuvia poksauttelemaan. Siis cheers kaikille, pidetään hauskaa!