Huh, nyt on sydän keventynyt, kun kävin tänään sydänlääkärillä. Asiat olivat ihan hyvin, ei mitään hämminkiä. Vielä neljäs verenpainelääke aloitettiin, nappia saa nyt nakata naamaan jo kolme kertaa päivässä. Hankin  toisen dosetin, tällä kertaa sitruunankeltaisen kiekon, jota voi pitää päivällä mukana. En kertakaikkiaan enää muista aina, olenko ottanut jonkun napin vai en.

Olen kirjaimellisesti kurkua myöten täynnä tätä tautia, vaikka se ei ole edes mitenkään vaarallinen tai erityisesti elämää rajoittava, onpa vain pirun oikullinen hoidettava. En itse ole läheskään noin hankala! Viisi kuukautta on nyt vaihdeltu lääkkeitä ja kokeiltu  jos jotakin, paitsi  tervaa ja kuppausta. Tämä kokenut kardiologi oli sitä mieltä, että sylttytehdas on stressi, johon ruumis reagoi voimakkaasti mm. nostamalla verenpainetta.

Eli siis vaikka mieli elää bittiavaruudessa, ruumis on yhä kivikaudella. Se ei kestä yhtään kiirettä, jännittäviä käänteitä, puhelimen pärinää, rockmusiikkia, tuskin edes nopeaa tiedonsiirtoa ja mikroaaltuunia! Ehkä minun pitäisi todella alkaa harkita trendivetimien ja kosmetiikka-arsenaalin heittämistä nurkkaan ja asettumista kissa sylissä hirsituvan nurkkaan kiikkutuoliin hartaita säveliä kuuntelemaan!