Viimeinen osa Kotiopettajattaren romaanista meni aivan liian nopeasti! Varsinkin kun olin koko päivän lukenut kirjaa ja tiesin paljon enemmän kuin oli mahdollista näyttää. Imaisin sen tiiliskiven kahdessa päivässä -vapaaviikon iloja. Sarja oli kyllä hyvin toteutettu, Janen raikas olemus ja Mr Rochesterin karhea lempi vastasi hyvin kirjan kuvausta.

Kirjailijan sanotaan siis tehneen Janesta itsensä kaltaisen ja Mr Rochesterista unelmamiehensä. Ja unelmaahan hän oli, sen tietävät kaikki naimisissa olevat naiset. Ei kukaan mies voi olla noin kiinnostunut naisen ajatuksista, noin vuolaan kaunopuheinen eikä noin innostunut keskustelemaan. Tosin Charkotte Brontë ei jatka kertomustaan pitemmälle, kyynikko jää miettimään, keskittyisiköhän tämäkin sankari sen jälkeen omaan napaansa?

Oikeassa elämässähän alitajunta tekee suurimman osan puolison valinnasta. Mutta jos olisin kirjailija, minkälaisen miehen minä loisin itselleni? Haluaisinko samanlaisen miehen kuin nuorempana vai haluaisinko joitain uusia ominaisuuksia? Onko rakkauden, hellyyden ja huomion kaipuu ikäsidonnaista vai kärsivätkö kaikki sen puutteesta, vai vain suomalaiset, vai vain naiset, vaiko vain minä?