Aikoinaan saimme Miehen kanssa monen vaiheen jälkeen taskuumme parit tutkinnot, joilla pääsi pienipalkkaisiin pätkätöihin maksamaan viittä opintolainaa takaisin. Samaan aikaan perhe alkoi kasvaa ja kulut sen mukaisesti. Lehdissä puhuttiin jupeista, nuorista hyväpalkkaisista uraohjuksista, joita korkeasuhdanne ihannoi ja joihin me suhtauduimme kateudensekaisella ylenkatseella. Olihan meillä Perhe. Ihanaa se olikin, elämän parasta aikaa, jolloin joutui antamaan kaikkensa töissä ja kotona. Joutui välillä hemmetin lujille ja sitten taas koki huikeita onnen hetkiä.

Se oli silloin. Yllättäen olemme nyt huomanneet olevamme double-income-no-kids. Ei kylläkään nuoria eikä uraohjuksia, mutta vakaissa työpaikoissa uralla, jolla huippuja ei ole. Ja vain kaksi aikuista ja kaksi palkkaa ihan meitä varten! Saa olla härskin itsekäs ja tuijottaa vain omaan napaansa. Laiskotella ja tehdä vain, mitä haluaa, jäädä vähäksi aikaa puolipäivätyöhön, nukkua töitten jälkeen päiväunia, katsoa telkkarista itse valitsemiaan ohjelmia, käyttää autoa vapaasti ja käydä ulkona syömässä, jos ei viitsi kokata kurmeeta kotona .

Kauan sitä saikin  odottaa.