Kerrankin pääsiäinen, jolloin ei ole matkoja, ei vieraita, ei menoja, eikä mitään etukäteen suunniteltua. Ennen se olisi merkinnyt No Life, mutta nyt se on juuri sitä, mitä tarvitsen. Ei meidän elämä mitään hektistä ole ollut tähänkään asti, mutta nyt olen tyytyväinen, kun on ilmaa ympärillä ja aikaa tehdä ei-mitään.

Ainoa paikkakunnalla tänään oleileva sukulainen oli Nuorempi Poika. Hänet veimme iltapäivällä syömään vasta avattuun intialaiseen ravintolaan. Aidossa tandooriuunissa paistettu nan-leipä oli herkullista, samoin tikka-masalalammas, tulinen naudanliha ja curryvihannekset. Intialainen ravintola kaupungistamme onkin puuttunut ja veikkaanpa tälle hyvää tulevaisuutta. Ainakin meidän sakki aikoo tulla uudelleen, niin maukasta ruoka oli ja ruokalistalle jäi vielä monta  houkuttelevaa ruokaa odottamaan seuraavaa kertaa.

Kotona juotiin päiväkahvit ja syötiin herkullista Ritvan porkkanakakkua. Ihan pakko laittaa reseptikin, koska se oli niin mehukasta ja helppo valmistaakin. En vain löydä enää, kenen blogista ohjeeni oli, mutta tässä on toinen samanlainen. Tähän ohjeeseen pitää lisätä purkki valutettua ananasmurskaa, se takaa yhdessä porkkanoiden kanssa mehukkaan lopputuloksen.

Teemaan sopivasti katsoin illalla vasta ostamani elokuvan Matka Intiaan, joka kertoi brittien ja intialaisten vaikeuksista toistensa kanssa noin sata vuotta sitten, jolloin ennakkoluulot jylläsivät molemmin puolin. Erittäin katsottava leffa, mutta ei mestariteos, kuten  Jean Renoirin Joki, joka on ihanasti soljuva kertomus Intiasta, vanha sekin.

Herra Miehen kanssa tunnelma on sen verran viileä, että on hyvä, ettei tarvitse istua koko aikaa nokitusten. Kumpikin voi olla omissa oloissaan; jos nyt kuitenkin samaan huoneeseeen nukkumaan.