Asennoidun pikkuhiljaa ajatukseen töihinmenosta torstaina. Viimeksi olen ollut työpaikalla tammikuussa, ja nyt ainakin kuusi viikkoa lomilla. Parin vuoden takainen hankala uupumusvaihe kummittelee taustalla, en halua kokea sitä uudelleen. Vielä kolme viikkoa sitten ajatuskin töihin paluusta oksetti ja puistatti, mutta aika tekee tehtävänsä.
Päätin kääntää kaiken ylösalaisin ja kysyä itseltäni, miltä tuntuisi, jos ei olisi mitään työpaikkaa odottamassa? Ei työyhteisöä ja ystäviä siellä, mukavaa asiakaskuntaa, hommaa jonka osaan ja johon saan käyttää koulutustani ja josta saan niin paljon tyydytystä? Tuntui heti erilaiselta.
Mikä meistä neli- ja viisikymppisistä tekee niin kyllästyneitä, kyynisiä ja sarkasmiin taipuvaisia? Koskeeko se vain pitkän työrupeaman tehneitä julkisen puolen virkanaisia vai onko samanlaisia tuntemuksia liike-elämän puolella, maatalousyrittäjillä ja kotiäideilläkin?
Viime vuosikymmenen lama kyni julkisia palveluita ankaralla kädellä ja siitä lähtien on niukkuudessa kahlattu. Siitäkö tämä happamuus? En innostu töissä enää mistään, kaikenlaista uutta on kokeiltu ja jouduttu sitten luopumaan ajanpuutteen takia. Nyt varjelen reviiriäni, että en hukuttaisi itseäni työhön. Julkisella puolella ei ole edes personoitua "työnantajaa", jonka kanssa kiistellä, on vain eriasteisia esimiehiä puun ja kuoren välissä.
Ja toisaalta: pahempiakin paikkoja on olemassa. Hommani on oikeastaan mukavaa, voin vaikuttaa siihen paljon ja hallita osittain itse ajankäyttöäni. Ulkoiset puitteet ovat viihtyisät, työkaverit kivoja. Mitä ihmettä valitat! Vielä puolipäivätyössä!
Kristiina Koivunen kertoo uudessa SARA.-lehdessä havaintojaan Turkin kurdialueen naisista. Perinteiset kurdinaiset virkkaavat kauniita käsitöitä ja menevät nuorena naimisiin. Koulutetut naiset eivät virkkaa. Naiset siellä ihmettelivät tutkijaa, joka osasi kutoa ja viljellä kasvimaata, yhdistää perinteisen ja koulutetun naisen roolit, ja teki miesten töitä. Hänellä oli kolme roolia. Suoritettavanaan.
Koivunen jatkaa palattuaan Suomeen:" Täällä…ihmisillä ei ole aikaa. Näen jatkuvasti ympärilläni ylitunnollisia, uupuneita, työkseen toisia auttavia keski-ikäisiä naisia, joiden tärkein läksy olisi oppia kohtelemaan itseään hyvin."
Siis miten?
