Kun lopultakin tajusin, mihin  itse voisin tarvita terapiaa, tein toisenkin havainnon. Ymmärsin, miksi terapiassa käydään tiheästi, jopa pari kertaa viikossa. Olen sitä vähän ihmetellytkin  aikaisemmin.
Sillä tavallahan haava pysyy auki ja sitä voidaan rassata, ja annetaan sitten mahdollisuus parantua. Näin siis maalaisjärjellä väännettynä. Ja uskon, että se on äärimmäisen vaikeaa.

Ilman ulkopuolista apua en pääse viimeviikkoiseen kokemukseeni takaisin. Arkielämässä livahdan nopeasti takaisin tuttuun neutraaliin tunne-elämääni. Rosenterapia on sen verran kallista, ettei siellä voi käydä joka viikko.

Olen havainnollistanut itselleni tässä kantapään kautta oppimista. Kaikkihan nämä asiat tietävät, mutta nyt väänsin sen itselleni rautalangasta.