Ensimmäiset hankkimani vinyylit olivat aikanaan CCR:ää ja Led Zeppeliniä. Ja siitä se lähti, kuukaudessa sain aina kerättyä rahat uuteen levyyn. Suurin osa melko laajan ja progepainotteisen arkistoni aarteista on edelleen tallella ja nyt on pitänyt tietysti hankkia parhaat niistä CD-muodossakin.

Asuin vuoden verran Keski-Euroopassa juuri elämäni prime time -kohdassa.  Siellä oli mahdollista nähdä bändejä livenä matkustamalla vain pari tuntia junalla johonkin suuntaan. Sai nähdä sellaisia suuruuksia kuin Frank Zappa, Jethro Tull, Genesis, Rory Gallagher, Chick Corea... Pääsi myös kuuntelemaan oopperaa, joista ensimmäiset kokemukseni olivat Taikahuilu ja Manon Lescaut.

Levynhankintamahdollisuudet olivat uskomattomat Suomen takapajulaan verrattuna: ei tarvinnut tilata hankalasti ja tavata tiskillä jollekin tädille, miten kirjoitetaan King Crimson tai Van der Graaf Generator.

Rakkaimpia levyjäni niiltä ajoilta ovat Peter Hammillin The Silent Corner and the Empty Stage ja Chameleon in the Shadow of The Night  1970-luvulta. Runous ei kolahda minuun yleensä, ja Hammillhan on puhdasverinen runoilija. Silti ääni ja musiikki ja sanat ovat tässä puhdasta ja sydämeenkäyvää, puhuttelee suoraan.
Löysin LimeWirellä uudempaa 2000-luvun Hammillia ja kyllä hän ihan tutulta kuulosti edelleen!

Vanhoista levyistäni soi edelleen Free, Steve Winwood, Pink Floyd (Atom Heart Mother, Dark Side of the Moon), King Crimson (varsinkin Lizard), Emerson, Lake & Palmer (eka), Ten Years After, Roy Harperin Folkjokeopus, Wigwam... Listahan voisi jatkua loputtomiin!

Kukapa ei Mozartia rakastaisi! Vanha saksankielinen vinyyli Taikahuilusta on minusta ainoa oikea, vaikka olen muutaman kerran nähnyt ja kuullut muitakin. Requiem taas menee suoraan sieluuni ja saa sen myllertämään myrskyn lailla livenä ja levyltä. Kuuluu kevättalveen ja pääsiäisen räntäsateeseen.

Mielenkiintoista on, että hiphoppia harrastava nuorisomme ystävineen on hyvin kiinnostunut vanhoista mestareista. Mamman vinyyleistä on saatu loistavia sampleja ja tehty upeita biittejä.