
Heti kun mittari laskee pakkasen puolelle, pärähtävät lumitykit päälle ja kaupungin laskettelukeskus aloittaa toiveikkaan lumettamisen, taas kerran. Viime yönä kävellessäni kotiin pikkujouluista katselin valaistua rinnettä, tykkilumen lentoa ja täyskuuta. Tuntui alustavasti siltä, että joulu voi olla tulossa! Hurina kuuluu yötä päivää, mutta se on jotenkin mukava ääni, se tietää hyvää. Vaikka itse lopetin laskettelun opiskeluaikoihin, viettivät poikani siellä talvikauden jokseenkin tiiviisti teinivuosinaan.

Ensilumenlatu on saatu kuntoon ja vauhdikkaita kuntohiihtäjiä suihkii ohi paljon. Aika hyvin, kun muualla lumikerros lasketaan millimetreissä, arvioisin että noin kolme.

Joku on kävellyt hyvin suoran polun jyrkkään mäkeen, joka on liukaskin.

Vuorilampi on pieni ja mukava kiertää. Lammella on kaksi saunaa ja uimaranta. Savusauna lämpiää tilauksesta. Täältä lähtee sen seitsemän erilaista polkua metsään, aina joku vuodenaikaan sopiva reitti.

Laavulla saa tehdä nuotion ja syödä eväitä. Nyt siellä oli kaksi äitiä lapsineen eväsretkellä, kesäiltaisin usein nuorisoa. Tykkäsivätpä omatkin ryystää siellä olutta alaikäisinä!

Tämä lampi on hiljainen ja laiturilla kesäisinä sunnuntaiaamuina istuessa tuntee helposti olevansa omalla mökillään. Vastapäätä kohoaa Matti Nykäsen mäki.
Muuta elämää ei ole tänään ollutkaan. Päänsärky ja niskakipu on seurausta pikkujouluista (neljä tuntia ja kaksi lasia punaviiniä!), päivä on kulunut särkylääkkeen ja kaurapussin kanssa. Onneksi mies on pitkämielinen.
Tuo laiturikuva on kaunis. Jäällä ei kyllä uskaltaisi vielä kävellä, hauraan näköistä.
Onpas tämä taas muistojen matka, Laajavuoren lämmin kaakao alakahvilassa, halvat hissiliput ja aurinkorinne. Uinnit Vuorilammessa, laiturilta sukeltaminen. Suksi poikki ladulla mäessä.
Kiitos. Asut aika mukavissa maisemissa!
Iines J, en tiedä, mikä nyt aiheutti näin pahan olon, punkkua juon muutenkin mieluiten. Ravintolassa tulee istuttua huonossa asennossa, ei viitsi olla selkä suorassa kuin seipään niellyt jutellessaan ihmisten kanssa!
Hopsula, sullahan on myös paljon muistoja täältä! Tuo lämmin kaakao olikin kiva juttu siellä vanhassa pienessä alakahvilassa, sehän oli suunnilleen asuntovaunun kokoinen. Ja tunnelma illalla rinteessä, kun piti olla valojen sammumiseen asti.
MUKAVAA KATRIINAN PÄIVÄÄ!
Lepis, kiitos onnitteluista, laitanpa kohta nimipäiväkakun tulemaan! Taisit olla aika hurjapää nuorena, kun kolmet sukset samana talvena sait katkottua! Säilyivätkö luut ehjinä? Joskus kansanrinnekin tuntui jyrkältä -pääsin eroon äidiltä imetystä vauhdin pelosta vasta auton ratissa.