Heti kun mittari laskee pakkasen puolelle, pärähtävät lumitykit päälle ja kaupungin laskettelukeskus aloittaa toiveikkaan lumettamisen, taas kerran. Viime yönä kävellessäni kotiin pikkujouluista katselin valaistua rinnettä, tykkilumen lentoa ja täyskuuta. Tuntui alustavasti siltä, että joulu voi olla tulossa! Hurina kuuluu yötä päivää, mutta se on jotenkin mukava ääni, se tietää hyvää. Vaikka itse lopetin laskettelun opiskeluaikoihin, viettivät poikani siellä talvikauden jokseenkin tiiviisti teinivuosinaan.
Ensilumenlatu on saatu kuntoon ja vauhdikkaita kuntohiihtäjiä suihkii ohi paljon. Aika hyvin, kun muualla lumikerros lasketaan millimetreissä, arvioisin että noin kolme.
Joku on kävellyt hyvin suoran polun jyrkkään mäkeen, joka on liukaskin.
Vuorilampi on pieni ja mukava kiertää. Lammella on kaksi saunaa ja uimaranta. Savusauna lämpiää tilauksesta. Täältä lähtee sen seitsemän erilaista polkua metsään, aina joku vuodenaikaan sopiva reitti.
Laavulla saa tehdä nuotion ja syödä eväitä. Nyt siellä oli kaksi äitiä lapsineen eväsretkellä, kesäiltaisin usein nuorisoa. Tykkäsivätpä omatkin ryystää siellä olutta alaikäisinä!
Tämä lampi on hiljainen ja laiturilla kesäisinä sunnuntaiaamuina istuessa tuntee helposti olevansa omalla mökillään. Vastapäätä kohoaa Matti Nykäsen mäki.
Muuta elämää ei ole tänään ollutkaan. Päänsärky ja niskakipu on seurausta pikkujouluista (neljä tuntia ja kaksi lasia punaviiniä!), päivä on kulunut särkylääkkeen ja kaurapussin kanssa. Onneksi mies on pitkämielinen.