Säännölliseen päivärytmiin tottuneena menen ihan sekaisin iltapäivä- ja iltapainotteisesta työpäivästä. Vaihtelu sinänsä tuntuu mukavalta, mutta neljän-viiden aikaan iltapäivälllä alkaa nukuttaa ja kieli on mennä solmuun puhuessa. Ajatuskin on puhdasta puuta heinää, enkä mene enää takuuseen sanoistani.

Kotiin tulin lopen väsyneenä juuri ennen pimeäntuloa, vaikka oikeasti olin tehnyt paljon vähemmän hommia kuin esimerkiksi huomenna on kahdeksasta neljään tiedossa. Vaihtelu on kivaa, mutta kyllä rutiini on siunattu asia!