Tänään oli plussapäivä, sain olla koko päivän  saamapuolella. Ai että teki hyvää! Pyöräilin aamupäivällä kaikessa rauhassa ammattiauttajalleni puhumaan tunniksi itsestäni. Keväästä asti olen käynyt keventämässä siellä mieltäni ja se on auttanut jäsentämään ajatuksiani ja ennen kaikkea keventänyt, kun on saanut puhuttua taakkaa pois.

Sitä paitsi tekee hyvää kuulla ammattiauttajan sanovan, että työn kuormitus on kohtuuton eikä tuontyyppistä työtä voi tehdä urakalla. Muuten luulee herkästi vain itse isottelevansa. Herkästi sitä vähättelee itseään ja ongelmiaan, ja silloin tekee hyvää saada vähän myötätuntoa ja ymmärtämystä lapselliselle itsesäälilleenkin. Sitten jaksaa taas nousta ja tehdä asioille jotakin. (Tai ainakin yrittää. Kuulen melkein jonkun sanovan, että mitään ole tehnyt, vaan valittanut vaan valittamasta päästyäsikin. Minä itsekö niin sanoin?)


Ennen ehdimme töissäkin kuunnella toisiamme. Entisessä pienessä kolmen hengen yksikössämme oli joka päivä mahdollisuus puhua  ystävän ja viisaan ihmisen kanssa. Nyt suuressa yksikössä ruokapöydässä on enemmän väkeä ja kaikkien työkuormitus on kasvanut. Ihan selvästi varomme kuormittamasta lisää toisiamme, kun melkein jokainen keikkuu muutenkin veitsenterällä.

Loppupäivä oli koulutusta,  neljä tuntia täyttä ajankohtaista asiaa, keskeistä oman  osaamisen päivitystä aivan nappiin. Siitäkin tulee onnelliseksi.