857511.jpg

Työ on vaihteeksi vienyt niin voimat, että illalla on ollut mukava maata  vaan sohvalla ja lukea lehtiä tai katsoa televisiosta ihan mitä tahansa. Eilen jaksoin vasta kahdeksalta vääntää itseni sauvakävelylle puoleksi tunniksi. Onneksi lähdin, sillä se teki hyvää. Tänään ei ole tarvinnut, siitä on kova sade pitänyt huolen.

873130.jpg

Olen saanut elokuvista ja tv-sarjoista käsityksen, että suuressa maailmassa työpäivät olisivat paljon pitempiä kuin täällä ja ihmiset lähtisivät kotiin vasta illaksi. En käsitä, miten siinä säilyy työteho ja terveys. Eilen tein yhdeksän tunnin intensiivisen päivän ja olin täysin tyhjiin puristettu sen jälkeen. Turta ja tyhjä. Aamuyöstä heräsin jo miettimään työasioita. Sellaista tehokasta työvauhtia olisin sairauslomalla viikossa.

Ei itseään kannata ryöstöviljellä, kyllä kuntatyönantaja hoitaa sen puolen. Ihan itse olin kuitenkin päiväni sopinut, vaikka en voinutkaan tietää, minkälaisia asioita tulisi vastaan. Jatkossa yritän silti taas jättää päivään väljyyttä ja hengähdystaukoja, että elämä jatkuisi vielä kotonakin. Että sitä pitää vieläkin opetella, eikö voisi jo oppia. Uskoisi  lopultakin tämän kuolemattoman blondiviisauden: "You're worth it!"

1872115.jpg