1882186.jpg

Minulla on  uusi lelu, tämä Diorin luomiväripaletti, jolla palkitsin itseni pottumaisen rasittavan työviikon ja erityisen rasittavan perjantain jälkeen. Olen kuolannut  näitten väripalettien äärellä kosmetiikkamyymälöissä vuosia, mutta tähän asti yhdistelmissä on ollut yksi tai kaksi minulle sopivaa väriä ja loput sopimattomia. Tästä paletista kaikki värit käyvät silmiini vaikka yhtä aikaa.

1882203.jpg

Olen myös kammoksunut  paletin korkeaa hintaa. Nyt S-merkin tavarataivas tarjosi perjantai-iltana viisitoista prosenttia alennusta kaikille, jotka vaivautuvat paikalle. Tein ostoslistan jo kotona ja lähdin nauttimaan hypistelystä, kädelle kokeilusta, haistelusta, kaiken kauniin ihailemisesta. Turha kai mainitakaan,  että kuljen  täydessä meikissä joka päivä, vaikka se ei liity mitenkään työhöni.  Se on vaan niin kivaa.

Krisu ylisti Diorin aprikoosi-kynsinauhavoidetta aivan huippukeksintönä. Pakkohan sellaista on kokeilla. Arvostamani myyjä S:lla kehui vielä lisää,  voide auttaa kuulemma jopa herpekseen, öh, huuli-sellaiseen kai. Ja kyllähän se ihanalta kuiviin kynsinauhoihinkin levitettynä tuntui. Imeytyi sitä paitsi nopeasti.
1882258.jpg
Kuva Lumenen
Nyt kun aloitin, kehun vielä tämän meikkivoiteen, väri Kerma, jota taas ostin uuden pullon. Se on täydellinen värinparantaja, kevyesti peittävä ja terveen kiillon tuoja naamalleni.  Nuorentaa kerralla. Tykkään käyttää ohutta meikkivoidetta, joka ei jää näkymään juonteisiin. Punotukset ja tummat silmänympärykset peitän peitevoiteella ja valokynällä.  Muhkeat silmäpussit, joissa näytän vanhalta juopolta piilolaseissa, peittyvät rillinsangan alle.

Sillä välillä, kun minä vingutin korttiani kosmetiikkaosastolla, mies löysi itselleen Jari Tervon uutuuskirjan ja palovaroittimen. Säästimme ihan hirveästi, ainakin 15 %.

Värikästä viikonloppua sinullekin!