Tältä tuntui eilen. Työkokous loppui jo puolelta päivin ja saatoin ottaa pois ylitöitä ja lähteä vaeltamaan kaupungille. Olo oli niin kurja, että päätin kiertää kävelymatkan varrelle osuvat taidenäyttelyt, jos vaikka parantaisi kurjuutta.

Niin lyödyksi kuin eilen, en ole tuntenut itseäni vielä koskaan esimiesten ymmärtämättömyyden edessä. Asiantuntijaorganisaatiossa on hiukan vaikea tuoda uusia tehtäviä, jotka pakotetaan entisten lisäksi reilusti ylikuormitetussa tilanteessa. Näin kuitenkin tehtiin jo toista kertaa tänä vuonna. Aloitetaan toimintoja, jotka eivät aivan ydinosaamista ole ja joista luovuttiin muutamia vuosia sitten juuri kuormituksen takia.


Yksittäinen työntekijä ovensa takana on yksin vastuussa työnsä hoitamisesta.  Järjestelee itse monimutkaisen ja koko ajan elävän aikataulunsa kysynnän mukaan ja selittää kaiken asiakkaille parhain päin, myös sen mitä ei voi saada. Priorisointi, se on  taikasana, ikään kuin sillä taiottaisiin osa asiakkaista näkymättömiin. Kuuden päivän työt tehdään nyt jo viidessä,  on aloitettu useita aikaavieviä juttuja entisten lisäksi ja nyt otetaan taas yksi.

Järkipuhe siitä, että jotain on vähennettävä ja jostakin on luovuttava, kaikui kuuroille korville. Kuin vettä hanhen selkään. Kuin kolme naista olisi ollut transsissa, kaiken todellisen yläpuolella. Keskustelua kyllä käytiin, mutta täysin ilman vaikutusta.


Kymmenen vuotta sitten kymmenen naista organisaatiostamme  pääsi ammatillisesti syvennettyyn Kelan maksamaan kuntoutukseen runsaitten stressioireitten ja koko henkilökuntaa koskevan liiallisen työkuormituksen ja esimiestyön takkuilun takia. Saimme työntutkijalta ymmärtämystä, järkipuhetta ja paljon keinoja rajoittaa ja jaksottaa työtä. Niillä eväillä pääsin pitkälle, kunnes kuorma kaatui sairastumiseen muutaman vuosi sitten.


Nyt osaan olla paremmin omalla puolellani, itseni puolella. Ei siellä kukaan muukaan voi olla.  En aio missään tapauksessa aloittaa viimeisintä höpötystä.

Iltapäiväni päättyi kosmetiikkamyymälän kirkkaisiin valoihin ja uuden huulipunan valintaan. Se helpottaa aina, tällä kerralla valinta oli punainen Color Fever.


Itketti silti vielä illalla nukkumaan mennessä. Se helpotti vasta, kun ymmärsin, että olin loukkaantunut yhdestä vastauksesta, jossa koin tulleeni pahasti vähätellyksi ja ylikävellyksi. Olo helpotti, kun myönsin loukkaantumisen itselleni. Annoin sen myös anteeksi.