Tänään oli kaunis syyspäivä. Kauneus rakoili juuri silloin, kun  töistä lähdin kävelemään kaupunkiin ja taivas päätti nakella vettä niskaan. Bussi pelasti onneksi pahemmalta kastumiselta.

Menin kirjastoon lukemaan lehtiä. Oli kiva upota työpäivän jälkeen hetkeksi Annan ja Kodin Kuvalehden maailmaan. Ja taas oli tie märkänä, kun jatkoin matkaa. Olis luullut jo sateen riittävän.

Illalla haimme uuden tammipuisen lipaston huonekaluliikkeen varastosta. Pakkaus oli julmetun suuri ja painava, mutta onneksi mahtui farmariin. Eiköhän siinäkin välissä täydessä ilta-auringossa tullut kunnon sadekuuro, joka teki ison puolipallon muotoisen sateenkaaren.


Nuorempaa Poikaa tarvittiin avuksi kantamaan pakkausta sisälle, joten oli tilaisuus käydä välillä pikkukoiran kanssa ulkoilemassa. Ja silloin haistoin ensimmäistä kertaa syksyn kirpeänraikkaan ilman ja tunsin syksyn ilon. Nuorena olin syksyihminen, täynnä intoa ja energiaa, kun kaikki taas alkoi ja käynnistyi.

Nyt iloitsen syksyn viileydestä, tummenevista illoista,  syvenevistä väreistä, omenoista ja puolukoista, kodista ja kynttilöistä. Sitten kun ehdin, huominen on onneksi koulutuspäivä ja sitten alkaa viikonloppu.