1869849.jpg

Noin kerran vuodessa menen töihin vasta kahdeksitoista, joten käytän tilaisuutta hyväkseni ja postaan jo aamulla. Toki olen varannut hierojan yhdeksitoista sieltä läheltä ja sitä ennen suunnittelen hyväuskoisesti käveleväni tai pyöräileväni paikalle eli otan tästä kyllä kaiken irti.

Mutta nyt pitää hehkuttaa uutta ihastusta, ranskalaista The Dø -kaksikkoa, jonka levy A Mouthful on herkullista kuunneltavaa.  Siinä on pitkästä aikaa jotakin tuoretta ja omaehtoista, jotenkin kahleista vapaata musiikkia. Huomiota tietysti herättää Olivia B. Merilahden suomalaistausta ja Dan Levyn tunisialaistausta.

1869847.jpg

Tässäkin näkee, mitä rikkautta monikulttuurisuus tuo. Suomenkielellä laulettu Unissasi laulelet on hurmaavan moderni sekoitus afrikkalaista heimolaulua ja suomensukuisten kansojen perinnelaulua. Muuten levy on englanninkielinen -miksihän ei ole yhtään ranskankielistä kappaletta?

Rauhallinen Searching Gold, psykedeelinen ja hauska Aha ja lapsellisen ihana Playground Hustle vielä. Youtubelta kuulee tietysti koko levyn ja Myspacella se ensin on julkaistukin ilmaiseksi.