1811294.jpg

Tuuhea basilikapuska keittiön pöydällä suorastaan vaati
mozzarellaa ja tomaatteja alkuruoaksi.

Puolenpäivän aikaan varustauduin kävelysauvoilla ja mies sienestysvälineillä ja lähdimme tarpomaan lähimetsää kohti. Kymmenen metrin päässä ulko-ovesta alkoi sataa, mutta niin olemattomasta pilvestä, että päätimme sukeltaa metsään. Anorakki ja lippis oli tarpeen, sillä koko puolituntisen satoi ihan kunnolla ja jokainen puunjuuri oli ärsyttävän liukas. Käännyimme takaisin ja mies onnistui löytämään kivenheiton päästä kotoa tuntemattoman polun, joka meni ihan outojen ojien yli.

1811402.jpg

Kiukkuisena ryhdyin kotiin tultua valmistelemaan ateriaa. Sunnuntaikokkaukseni alkaa aina jälkiruoan teolla. Tällä kertaa tein BELLA VANILLAn Rossanalta kopioimaani Sitruunajogurttikakkua. Tähän ei tehty erillistä pohjataikinaa, vaan kyse oli munilla hyydytetystä ja sitruunalla maustetusta jogurtista. Torilta ostetut vadelmat sekoitettuna pariin lusikalliseen vadelmahilloa oli ihana lisäke sille. Tämä oli maukasta eikä liian makeaa.

1811308.jpg

Keittiöhommat sujuvat parhaiten, kun on musiikki soimassa ja voi välillä istahtaa katsellemaan sisustuslehteä. Tavallisesti on kuitenkin kiire ja mies pilkkoo raaka-aineita kuin heikkopäinen ja kattaa pöytää sillä välin, kun minä vispaan ja hämmennän kattiloita. Sunnuntaipöytään istuu tänä syksynä tavallisesti neljä.

 
1811318.jpg  1811332.jpg

Pioneer Womanilta napatut kesäkurpitsapihvit jalostuivat vielä porkkanalla ja purjolla ja maistuivat erinomaisilta. Salaisuus piilee parmesaaniraasteessa, muita mausteita ei tarvita.
Siihen kylkeen paistettuja punajuuriviipaleita, keitettyjä pensaspapuja ja perunoita tillillä maustetun kalkkuna-sipuli-currykastikkeen kanssa: aitoja loppukesän herkkuja. -Ja yhtäkkiä paha tuulikin on tiessään.

1811340.jpg

Maistuis kyllä mullekin!