1864163.jpg

Vaihdoin kuvan, kun löysin kesältä tällaisen tienposkesta kuvatun isoa metsäkurjenpolvea muistuttavan kukan kuvan

Olen mennyt kahtena aamuna töihin vasta noin yhdeksään, mikä tuntuu  olevan ihan sopiva aika. Minun puolestani työpäivä voisi myös loppua jo kolmelta ja keskiviikko siinä välissä voisi olla palautumis- ja virkistäytymispäivä. Tulisi kiva 24-tuntinen viikko ja täydellä palkalla tietysti. Silloin ehtisi ajoissa kotiin ja voisi ottaa pienet tirsat ennen illan liikunta- kulttuuri- ja ystävärientoja. Että sellaisia päiväunelmia tänään.

917086.jpg

Ei meidänkään töissä silti niin kamalaa ole. Tänäänkin tehtiin vain pari tuntia oikeita töitä, sitten suljettiin ovet. Vaihdettiin jumppavaatteet päälle ja alettiin tutustua johonkin ihan uuteen: aromaterapeuttiseen palloon ja sen käsittelyyn ChiBall-ohjaajan avustuksella. Tunti oli tosiaan aisteihin vaikuttava, lempeä ja virkistävä. Jokainen sai valita itseään parhaiten  miellyttävän pallon joko värin tai tuoksun perusteella.

Minä valitisin sinivihreän kurjenpolvelta suloisesti tuoksuvan pallon. Palloa ei suinkaan täytetty kokonaan, vaan se jätettiin löysäksi ja helposti käsiteltäväksi. Itämaissävytteinen rentouttava musiikki säesti liikkeitämme, joissa oli ohjaajan kertoman mukaan vaikutteita tai chistä, joogasta, pilateksesta ja feldenkreissista.

Oli juuri sopivan rasittavaa ja monipuolista, mutta myös rauhallista, lempeää ja kokonaisvaltaista vartalonkäyttöä ja liikkeen aistimista.

801501.jpg

Iltapäivällä lähdimme vielä porukalla syömään uuteen viikinkiravintolaan.  Aina se  omien  eväitten syömisen voitti.  Hyvä seura ja Helgan hunajaolut  rentouttivat lopullisesti niin, että kotiin päästyä kietouduin villapuseroon ja torkkupeittoon sohvalle ja uinuin kaksi tuntia autuaan unta!