1737693.jpg

Ensimmäinen kotkakuvani tuossa. Enhän minä tuota edes tunnistanut, vaan sisko, kun istuttiin parvekkeella Monte Baldon juurella. Sadepilvien alapuolella liiteli kotka, jolla täytyi olla pesä rinteellä.

Lomalaisen päivät soljuvat eteenpäin kuin vesi, itsestään ja huomaamatta. Eilen kävin lomailokseni kasvohoidossa saamassa happikuorinnan ja kollageeninaamion.  Maksoi paljon enkä näe erityisemmin mitään eroa naamavärkissäni, pakko uskoa sen olevan  silti tehokasta, on on.

1737718.jpg

Loppupäivä sujuikin Polkan tahdissa, ensimmäiset viisi kiloa. Tai ainakin neljä, oli ne vaan niin makeita ja ihania! Oli pakko tehdä taas Syntisen hyvä Aura-salaatti, muistatteko tällaista viime kesältä? Parhaita keksintöjä mansikasta heti sitruunamansikoitten jälkeen. Eilen lounaaksi tein sen voimakkaasta Marsvinshom-juustosta ja tänään kevyt-mozzarellapallosta, ja sopi hyvin niinkin. Meloninkin vaihdoin kirsikkatomaatteihin.

1737810.jpg

Tältä tuntuu muuten. Päivät kuluvat, päivämäärästä ja kellosta ei tietoakaan, ei mitään velvoitteita.   Tänään lähdettiin kaupungille katselemaan miehelle silmälaseja -ei mikään yksinkertainen homma, jos ei ollut omanikaan alkuvuodesta.  Pitää olla tarpeeksi rock eikä missään tapauksessa bisnes-henkiset. Pää muistuttaa timorautiasta, joten jormauotiset ei käy eikä esasaariset tai tommytabermanit. Jotain siltä väliltä, ettei kuitenkaan olisi vielä oivalohtanderkaan. Välillä herra oikutteli minulle kuin viisivuotias. Tuli hemmetin hiki! Sen päälle piti nukkua kaksi tuntia.

1737962.jpg

Kirjoja, elokuvia, vesisadetta joka välissä. Katsoin ihanan Sovitus-elokuvan, kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla en edes ymmärtänyt sitä oikein, varsinkin alku tuntui pitkältä ja merkityksettömältä. Toisella kerralla sitä katsoi jo eri silmin ja niinpä ostin vielä kirjan ja luin sen. Ian McEwanin Sovitus-kirja kannattaa ehdottomasti lukea! Se on  taitavasti kirjoitettu ja monisyinen ja selittää monia elokuvassa askarruttamaan jääneitä asioita. Pitkästä aikaa kirja, jota en olisi halunnut päästää käsistäni.

Huomenna ajelemme Keski-Pohjanmaalle tapaamaan ystäviä, joten tulee taas pieni  tauko  tähän kesävaisuun polkkaukseen. Voikaa hyvin!